PIRATISMI
Niclas Storås, MikroPC, 17.9.2012, 12:5625,67 teratavua jaossa: Saunalahden työntekijä ujutti jättimäisen piraattipalvelimen Elisan konesaliin
Neljän it-alan ammattilaisen syytetään ylläpitäneen tekijänoikeuslain alaista materiaalia jaellutta palvelinta. Hayabusa/Rainbow (HBR/RBW) -nimistä verkkopalvelua koskeva oikeudenkäynti alkaa tänään maanantaina Espoossa.
Esitutkinnan perusteella HBR/RBW-huippusivusto oli erikoistunut elokuvien ja televisiosarjojen levittämiseen. Huippusivustot ovat salaisia palveluita, joiden kautta esimerkiksi laittomasti hankitut elokuvat leviävät nopeasti tietylle sisäpiirille.
Asiasta kertoo Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus Ttvk ry tiedotteessaan.
Palveluun oli siirretty teoksia 10,74 teratavun verran ja sieltä oli ladattu sisältöä 25,67 teratavun verran eli jokaista palveluun lähetettyä tiedostoa ladattiin keskimäärin 2,5 kertaa. Latausmäärän tallentaminen vaatisi 5600 dvd-levyä.
Sivusto toimi Elisan konesalissa erittäin nopean valokuituyhteyden kautta. Palvelinkoneet oli asentanut Saunalahden työntekijä. Operaattorin verkkovalvontaohjelmistoa oli käpälöity siten, että koneisiin liittyvä ip-osoite ja liikenne ei näkynyt Elisan verkkovalvonnassa.
Piraattivyyhti alkoi purkautua, kun poliisi teki Elisalle kyselyn palvelua ylläpitävän tietokoneen ip-osoitteesta. Kysely päätyi palvelua ylläpitäneen operaattorin työntekijän tietoon, jonka jälkeen piraattisivustoa alettiin ajaa alas. Suurin osa palvelimella olleesta materiaalista ehdittiin poistaa.
Tapauksesta uutisoineen Mtv3:n mukaan nelikolta vaaditaan korvauksia 70 000 euron edestä.
Internetissä käytetään useampia protokollia, joista HTTP(S) eli WWW-sivut(World Wide Web) on vain yksi. Internet on ollut olemassa ennen WWW keksimistäkin.
Oikeus on näissä tapauksissa aina olettanut, että kaikki siirretty data on suorassa suhteessa pois myynnistä. Tämä maassamme harjoitettu "oikeus" on hirveää epäoikeutta.
Oikeuslaitos tekee päätöksiä lainsäädännön ja ennakkotapausten pohjalta. Ongelma on siinä, että rikoslakia on tulkittu vanhoillisesti digitaalisen aineiston kopioinnissa. Sen takia lakiin tarvitaan ehdottomasti muutos oikeuden ja järjen palauttamiseksi päätöksissä.
ladannut kaikkea mutta kaksi latasi. Voiko oikeus olettaa, että jokainen heistä olisi piratoinnin
sijaan käyttänyt 70000/3=23000 euroa tuohon digitaaliseen dataan? Olisiko todella?
Oikeus on näissä tapauksissa aina olettanut, että kaikki siirretty data on suorassa suhteessa pois
Juu. Eiköhän noilla määrillä valtaosa datasta ole ladattu keräilymielessä. Vähän niinkun postimerkkien keräily.
Muutenkin todennäköisesti samasta elokuvasta/tv-sarjasta on vielä tiedostoja useammassa formaatissa. Esim. elokuvasta löytyy varmasti joku CAM->TS->R5"DVD"->DVDRip+DVDR+DVD9+720pX264+1080px264 ja kun nyt "topsite" kyseessä, niin ehkä jopa ihan oikea kopio bluray:sta. Eli 1 elokuva saattaa helposti viedä sen 50+GB. Laskutetaanko yhdestä elokuvasta 10 kertaa, jos siitä on 10 eri julkaisua palvelimella?
Puhumattakaan TV-sarjoista, joiden lataaminen netistä on "laitonta", mutta saman sarjan tallentaminen digiboksilla 1-2vuotta myöhemmin (kun vihdoin joku kanava näyttää suomessakin) on laillista?
Pitäisikö ihmisiä alkaa pidättämään, jos kutsuu kaverin kylään kasomaan jalkapalloa canal+:lta, jos kaverilla ei ole canal+:aa? Se kaverihan ei ole oikeutettu katsomaan tuota lähetystä ja selvästi varastaa canal+:lta. Kyllähän tuota "tiedostojen jakoa" harrastetaan aika paljon myös tuossa formaaatissa, mutta ilmeisesti se on sitten laillisempaa..
No toki yrityksen palvelinten ja yhteyksien laiton käyttö tekee tästä astetta vakavampaa kuin joku perus kotiwarettaja. Siitä aiheutuiko vahinkoa oikeasti 70 tuhannen euron edestä jokainen voi sitten olla omaa mieltään. Varmasti työpaikan menetys + vaikea saada työpaikkaa jatkossa ja joku hieman realistisempi korvausvaatimus olisi ihan riittävä.
Mietitään vaikka kuinka monta elokuvaa keskiverto suomalainen ostaa vuodessa ja suhtetutetaan jotenkin järkevästi.. Tai muuten kai voitaisiin esim. autovarkauksista alkaa antamaan uuden mersun arvoisia mätkyjä sen lisäksi että auto palautetaan.
Oikein olisi joko 10,74TB jaossa tai 25,67TB jaettu
Jättimäisestäkin voi olla kovin eri mieltä. Palvelin 12TB levykapasiteetilla vaatii vain 4 nykyaikaista kovalevyä, eikä kapasiteetti ole mitenkään ihmeellinen tuotanto palvelimelle tai edes kodin nas purkissa, oikeista levyjärjestelmistä puhumattakaan. Jos tämä oli jättimäinen, niin mikäs oli megaupload, jossa oli kapasiteettia yli 25 000 TB.?
Melkoisia järjenjättiläisiä ovat nämä it hemmot olleet, kun ovat moista väsänneet. Ennemmin tai myöhemmin moisesta jää varmuudella kiinni ja toiminan jäljetkin johtaa suoraan tekijoihin. Työ ja työnsaantimahdollisuudet alalla häviää ja jäljelle jää julmettu lasku oikeudenkäyntikuluista, korvauksista ja koroista.



Seuraavaksi sieltä varmaan pistetään jakoon jonkun firman liikesalaisuudet jakoon ja taas hieman"käpälöidään" verkonvalvontaa. Miten tällainen voi olla mahdollista?
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Tähän kommenttiin 3 vastausta
lähellä olevan pois a.) Elisan tietoliikenneverkosta b.) Elisa Links konesalista.
Seuraavaksi sieltä varmaan pistetään jakoon jonkun firman liikesalaisuudet jakoon ja taas
hieman"käpälöidään" verkonvalvontaa. Miten tällainen voi olla mahdollista?
Se on mahdollista ihan joka firmassa ja paikassa. Täysin ihmisestä ja luottamusasemasta kiinni.