INNOVAATIOT
Ossian Hartig, MikroPC, 21.3.2012, 10:29Ahtisaaren vihjailut Nokian vallankumousluurista liioiteltuja?
Nokian muotoilujohtaja Marko Ahtisaari totesi viime viikolla Kauppalehti Optiolle Applen iPhonen olevan viisi vuotta vanha innovaatio, ja että Nokian tuleva puhelin tulee mullistamaan matkapuhelimen käyttökokemuksen.
”Tulevaisuudessa käyttäjän ei tarvitse kumartua käyttääkseen puhelintaan tai edes koskettaa sitä”, Ahtisaari kommentoi Optiolle.
Ahtisaaren vihjailujen perusteella kyseessä voisi olla Applen Sirin tai Microsoft Kinectin kaltainen ääniohjaustoiminto.
Teknologiasivusto BGR:n Nokialta saamien tietojen mukaan Ahtisaaren vihjailut uusista innovaatioista eivät kuitenkaan ole mitään uusinta uutta. Itse asiassa ne ovat samoja kuin joista hän puhui jo vuoden 2010 Pariisin LeWeb-tapahtumassa.
Sivuston mukaan sen kanssa puheyhteydessä ollut Nokian edustaja ei edes suostunut kommentoimaan, tullaanko näitä huhuttuja ominaisuuksia näkemään tulevissa puhelinmalleissa.
Aiemmin verkkopalvelussa
Täysin samaa mieltä ainakin IntoMobilesta ja Eldarista, nämä ovat molemmat todella "anti-Nokia". BGR:n en ole tutustunut enkä aiokaan.
Isot firmat harvoin keksivät mitään mullistavaa, jota kilpailijat eivät jo ennakolta tietäisi; isoissa firmoissa on liikaa tietovuotoja ja aivaan liian paljon byrokratiaa, jotta oikeasti mullistavat keksinnöt pääsisivät ponnahtamaan pinnalle. Kyllä Nokialla on vieläkin hommissa pätevää, innovatiivista, uusia kannattavia, loistavia ideoita keksivää väkeä, mutta heidän mielikuvituksensa ei pääse tapetille ja lopputuotteisiin, koska byrokratia-armeija ja kyvytön, silmälappujohto tyrmää kaiken oikean kehityksen.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.