Yhdysvallat epäsi sha1-salaustuntijan viisumin
Kiinalalaisen salausasiantuntijan keynote-puheenvuoro kansainvälisessä salauskonferenssissa oli vaarantua Yhdysvaltojen evättyä maahan pääsyn. Käsittelemättä oli ennen konferenssin alkua myös kahden samaan tutkijaryhmään kuuluvan opiskelijan viisumianomus.
"Tarvitsemme heidän oppejaan, mutta taisimme nyt ampua itseämme jalkaan", kertoo Crypto 2005 -tapahtuman esityksistä vastaava taho New York Timesin haastattelussa. Esityksen piti lopuksi toinen henkilö naispuolisen tutkijaryhmän nimissä.
Matemaatikko ja salausasiantuntija Xiaoyun Wangin oli tarkoitus kertoa sha1-salausalgoritmin purkamiseen liittyvän tutkimuksensa uusista tuloksista. Tutkijaryhmän alunperin helmikuussa algoritmista löytämien heikkouksien avulla salauksen purkamiseen kuluva aika lyhenee merkittävästi.
Algoritmi näki päivänvalon kymmenisen vuotta sitten kansallisen turvallisuuden virasto NSA:n ollessa mukana kehitystyössä. Esimerkiksi pgp-salaus pohjautuu kyseiseen algoritmiin.
Juha-Matti Laurio


