NSA:lla jättitietokanta jenkkien puhelutiedoista
Turvallisuusviraston kerrotaan keränneen puhelutietoja analysoitavaksi yli neljän vuoden ajan.
USA Todayn keräämien tietojen mukaan tietokanta sisältää tiedot kymmenien miljoonien yhdysvaltalaisten maan sisällä soittamista puheluista. Motiivina taltiointiin National Security Agencyllä kerrotaan olevan terrorismilta suojautuminen. Lehden haastattelemien toimintaa lähellä olevien tahojen mukaan puheluliikenteestä arvioidaan etsittävän terrorismiaktiviteettiin viittaavia puheluita.
Tiedot ovat peräisin kolmelta suurimmalta operaattorilta eli AT&T:tä, Verizonilta ja BellSouthilta. Ohjelmaan ei ole kuulunut kuitenkaan puheluiden kuuntelua tai nauhoitusta. Jättimäistä datamäärää analysoidaan terroristien muodostamien sosiaalisten verkostojen ja tyypillisten kommunikointitapojen löytämiseksi, analysoi eräs lähteistä.
Ohjelman kerrotaan käynnistyneen piakkoin syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen. NSA:n tiedostoihin taltioituva teletunnistetieto on puhelun kohdenumero, muttei esimerkiksi liittymän omistajan nimi tai osoite. Viraston tiedottaja Don Weber on NSA:n toiminnan luonteeseen vedoten ilmoittanut, ettei väitteiden kommentointi ole mahdollista.
Laitosta pidetään yhtenä maailman suurimmista supertietokoneiden hankkijoista. Harrastajat ovat laskeneet Google Maps -palvelun kartan avulla marylandilaislaitoksen päämajan ympäriltä 18 000 parkkipaikkaa.
Juha-Matti Laurio


