Google ottaa harppauksen USA:n mobiilimarkkinoille
Google panostaa mobiiliin tuottamalla sisältöpalveluita Sprint Nextelin wimax-portaaliin.
Sopimuksen mukaan Google tulee tarjoamaan muun muassa nettihaku- ja Gmail-palveluitaan Sprintin wimax-verkkoa varten kehittämässä portaalissa. Googlen palveluita ei kuitenkaan vielä esiasenneta Sprintin omiin wimax-kännyköihin.
Reuters kuvaa sopimusta Googlen tähän mennessä suurimmaksi askeleeksi Yhdysvaltain mobiilin netin markkinoille.
Mobiilioperaattori Sprint Nextelin ensi vuonna käynnistyvä verkko kattaa liki koko Yhdysvaltain alueen ja sen suunnitellaan saavuttavan sata miljoonaa asukkaan peitto jo vuoden 2008 loppuun mennessä. Verkon tekniikasta vastaa muiden muassa Nokia.
Google on maailman johtava web-hakua tarjoava yritys, ja sillä on sopimuksia suurten mobiilitarjoajien kanssa Euroopassa ja Aasiassa. Euroopassa Vodafone ja Kiinassa China Mobile ovat Googlen kumppaneita. USA:n langattomilla markkinoilla Google on kuitenkin jäänyt Yahoon jalkoihin.
Google on sanonut langattomuuden olevan kasvun avain ja yhtiölle strategia myydä nettimainoksia. Google yrittää parhaillaan saada Yhdysvaltain hallitusta avaamaan langattomat markkinat. Jos näin tapahtuu, Google on kiinnostunut osallistumaan langattomien verkkotaajuuksien huutokauppaan.
Sprint-uutisen myötä huhut Googlen omasta puhelimesta ovat taas heränneet. Viimeksi Google kielsi kännykkähuhut sanoen, että se suunnittelee "jotain laajempaa" kuin vain yhden kännykän luomista muiden joukkoon.
Sprint Nextel visioi wimax-verkon yhdistävän erilaisia kuluttajaelektroniikan tuotteita, kuten kameroita ja musiikkisoittimia. Sprint on pistänyt projektiin paljon rahaa, mikä on epäilyttänyt analyytikoita.
JP Morganin analyytikko Tom Lee sanoo, että sopimus Googlen kanssa hälventää huolia antaen "uskottavuutta" Sprintin pyrkimyksille. Googlen mukaantulo voi myös Leen mukaan motivoida elektroniikkavalmistajia tekemään wimax-yhteensopivia laitteita.
Jenni Laurila, Arvopaperi; Erkka Felt, Tietoviikko


