Sony kieltää PlayStation-puhelimensa
Elektroniikkajätti Sony on yllättäen kieltänyt kehittelevänsä PlayStation-puhelinta, vaikka yhtiön viihdepuolen johtajat ovat väläytelleet ideaa PlayStation-puhelimesta lehdistölle jo pariin otteeseen.
Toisaalta kiistäminen on kuulunut Sonyn markkinointikikkailuun aiemminkin. Yhtiö kiisti muun muassa PlayStation 3 -pelikonsolin eri kokoisilla kiintolevyillä varustetut mallit aina niiden julkaisuun saakka, uutispalvelu The Register muistuttaa.
Sony Ericssonin ex-toimitusjohtaja Miles Flint kertoi syyskuussa, että japanilais-ruotsalainen puhelinvalmistaja tutkii mahdollisuutta yhdistää PSP-käsikonsoli ja matkapuhelin.
Sony Ericsson on ottanut emoyhtiönsä Sonyn tuotemerkkejä aiemminkin käyttöönsä. Kamerapuhelimia myydään Cybershot-merkillä ja kännykkätelevisioita Bravialla.


