Apple joutui syyniin Jobsin sairauden takia
Yhdysvaltain rahoitustarkastus eli Securities and Exchange Comission (SEC) tutkii Applen tiedottamista pääjohtaja Steve Jobsin sairaudesta.
SEC on huolissaan, että sijoittajia on saatettu johtaa harhaan tai, että heille ei ole kerrottu kaikkia tarpeellisia yksityiskohtia, kertoo uutistoimisto Bloomberg.
Jobs selvisi haimasyövästä vuonna 2004, jonka jälkeen hänen terveydentilaansa on seurattu markkinoilla hyvin tarkasti. Hänen terveysongelmansa ovat myös herättäneet keskustelua siitä, kuinka julkista suurten yhtiöiden johtajien elämän täytyy olla.
Jobsin terveydentilalla on kuitenkin kiistaton vaikutus Applen osakekurssiin.
Tammikuun 5. päivä Jobs selitti vuoden 2008 aikana tapahtuneen painonlaskun johtuneen yksinkertaisesta hormonihäiriöstä. Applen kurssi nousi 4,2 prosenttia. Kun Jobs yhdeksän päivää myöhemmin ilmoitti jäävänsä sairaslomalle, osake putosi 8,4 prosenttia.
Myös markkinoilla liikkuneet Jobsin terveydentilaan liittyvät huhut ovat joka kerta vaikuttaneet myös Applen osakkeeseen.
Bloombergin tiedot asiasta perustuvat nimettömään lähteeseen, sillä SEC:n tutkimukset eivät ole julkisia.
Henna Savolainen, Arvopaperi


