Tietotekniikkajätti Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer julkaisi yhtiön uuden hakukoneen nimen kaliforniassa järjestetyssä All Things Digital -konferensissa eilen.
Microsoftin Live Searchin korvaava palvelu sai nimekseen Bing. Aiemmin nimen uskottiin olevan Kumo. Palvelu tulee käyttöön 3. kesäkuuta.
Microsoft haluaa kutsua uutta palveluaan hakukoneen sijasta vastauskoneeksi. Sen on tarkoitus kilpailla hakukonemarkkinajohtaja Googlen kanssa.
Bing tarjoaa käyttäjilleen valikoidumpaa tietoa kuin perinteiset hakukoneet. Kun Google ja kumppanit tarjoavat tuhansia tai jopa satojatuhansia vastauksia, Bing pyrkii vastaamaan siihen, mitä käyttäjä oikeasti etsii. Esimerkiksi haettaessa tietoja tuotteesta, sivusto antaa vastaukseksi arvosteluja ja hintatietoja siitä.
”Microsoft on seurannut Googlea todella surkeasti hakukoneavaruudessa”, sanoo tutkimusyhtiö IDC:n vanhempi johtava Hadley Reynolds.
Reynolds toteaa, että Microsoft tekee nyt suuren harppauksen yrittäessään kuroa välimatkaansa Googleen.
Nettianalyytikko ei usko Bingiin
Hakukonenanalyytikko Stephen Arnoldin mukaan Microsoft valitsi väärän tien lähtiessään kilpailemaan Googlen hakukoneen kanssa.
Hänen mukaansa asioita ei voi tehdä yhtä hyvin kuin Google tekee.
”Kuinka luotettavia Bingin tiedot ovat ja kuinka paljon voin luottaa vastauksiin”, Arnold kysyy.
Lisäksi hän uskoo, että Googlella on paljon uusia ominaisuuksia kehitteillä, jotka laittavat Bingin kylmäksi.
Ja tätä samaa kysymystäkö ei sitten ole syytä esittää Googlen kanssa?
Eiköhän se ole niin, että MS:n valikoidumpi tietomäärä jopa parantaa tiedon laadun keskiarvoa.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.