HDTV
Juho Pentikäinen, MikroPC, 4.6.2009, 8:52Vaasalaiset rikkoisivat Digitan monopolin teräväpiirtolähetyksissä
Teräväpiirtotelevision lähetysoikeuksista kisaava Anvia rikkoisi Digitan monopoliaseman ja jakaisi televisioverkkojen operoinnin useammalle toimijalle. Anvian mukaan kilpailu parantaisi palvelua ja alentaisi hintoja.
Tällä hetkellä Valtioneuvostolla on yhteensä neljä hakijaa, jotka ovat kiinnostuneita teräväpiirtolähetysten jakeluverkon operoimisesta. Vahva ennakkosuosikki on ranskalainen Digita, joka operoi jo tällä hetkellä tavallista lähetysverkkoa yksinoikeudella.
Entisestä Vaasan läänin puhelimesta ja sen tytäryhtiöistä koostuvalla Anvialla on ennestään kokemusta digitaalisen antenniverkon operoimisesta ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.
Aleneeko hinnat?
Käytännössä kahden kilpailijan olemassa olo tarkoittaa monilla alueilla päällekkäin rakentamista ja joissakin paikoissa kuluttajilla voi tulla ongelmia antennien suuntaamisessa
”Kyllähän se tarkoittaa päällekkäisiä investointeja verkon rakentamisessa. Lähtökohtana on 60 prosentin väestönpeitto vuoteen 2011 mennessä”, myöntää Anvian hdtv-toiminnan projektijohtaja Pekka Korpimies MikroPC:lle
Joillakin paikkakunnilla kahden operaattorin malliin perustuva ratkaisu voi aiheuttaa ongelmia, jos kanavaniput ovat kahdella eri toimijalla
”Tosiaan tällainen radiotie-etenemiseen liittyvä haaste voi syntyä, jos kanavanippujen haltijoilla on lähetysantennit eri suunnissa”, kertoo Korpimies. Silloin kuluttaja miettii kumpaan suuntaan antenninsa kääntää.
Päätös tulee ennen kesää
Korpimiehen mukaan edut olisivat kuitenkin suuremmat. Kilpailutilanteessa toimijoiden pitää pärjätä joko hinnalla tai paremmalla palvelulla.
”Tämä mahdollistaa sen, että innovaatiot saadaan paremmin liikkeelle. Ohjelmien jakelijat (eli televisiokanavat) ovat olleet erittäin kiinnostuneita ja tämähän on ensimmäinen avaus kilpailun aukeamiseen ja uusiin toimijoihin markkinoilla.”
Toimijoita markkinoilla on kuitenkin jo ennestään. Omia hdtv-ratkaisuja tarjoavat kaapeli-, satelliitti ja internet-operaattorit.
”Me olemme laskeneet niin, että tämä on kannattavaa liiketoimintaa. Tässä on jo kaupalliset neuvottelut käynnissä eri tahojen kanssa”, muistuttaa Korpimies.
Valtioneuvostolta odotetaan päätöstä hdtv-toimilupien jaosta kesäkuun aikana. Toimilupa on voimassa 1.9.2009 - 31.12.2016.
Teräväpiirtolähetykset eivät vaikuta nykyisiin digitelevisiolähetyksiin.
Uskoisin ja osittain tiedänkin, että Digitan katteet ovat varsin hyvät ko hommassa tällä hetkellä.
Esimerkiksi Britaniassa on useampi verkon ylläpitäjä.
Asiakkaat saavat 'best value for money' kilpailutuksen kautta - parempaa vastinetta rahoille.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Tähän kommenttiin 1 vastausta
Juuri näin! :D