TELEVISIO
Jukka Lukkari, Tekniikka&Talous, 15.6.2009, 13:54Tv-lähetykset siirtyneet teräväpiirtoon jo alle vuoden päästä?
Tuleville television teräväpiirtolähetysten päätelaitteille on määritelty yhteiset standardit. Yhteispohjoismaista Nordig-työryhmää veti Digitan tekninen johtaja Kari Risberg.
Digita on yksi neljästä nimestä, joka hakee toimilupaa teräväpiirtolähetyksille Suomessa. Viestintä- ja liikenneministeriön päätöstä toimiluvista odotetaan vielä tässä kuussa.
Risberg uskoo, että dvb-T2- standardin valmistuttua päätelaitteita alkaa tulla markkinoille nopeasti, Suomeenkin jo tämän vuoden lopulla. Risbergin mukaan Digita olisi valmis aloittamaan teräväpiirtolähetykset jo ensi vuoden alussa.
Teräväpiirtolähetysten seuraaminen onnistuu televisioista, jotka on varustettu hd ready tai full hd -merkinnällä. Viime vuosina ostetut litteät televisiot kuuluvat tähän ryhmään. Lähetysten katselu vaatii kuitenkin uuden digiboksin.
Toisin kuin digiprojektissa, ruutu ei pimene vaikka katselija ei tekisi mitään. Teräväpiirtolähetysten rinnalla jatketaan lähetyksiä myös vanhalla tekniikalla.
Laskekaapa huviksenne kuinka suuri maapinta-ala pitää kattaa jotta saadaan vaadittu 60% väestöpeitto aikaan? Se on niinkuin Eput laulaa että "Helsinki, Tampere, Jyväskylä, Oulu..." Tai tuon Jyväskylän voisi korvata vaikka Turulla. Onkohan sopimuksessa mitään takarajaa milloin pitää kattaa koko suomi? (siis maantieteellisesti!).
Näin Imatralaisena tulee mieleen kun aikoinaan C-kanavapaketti tuli näkyviin vuoden-kaksi myöhemmin kuin muualle (vaikkei plusTV maksanut meille yhtään vähemmän kuin muillekaan!), joten on luontevaa että sama aika kuluu HD-kanavien lähetysten aloittamiseen. Lienee täällä kaakossa siis joskus 2014. Silloin nykyinen telkkuni (LG 52" LCD) on jo manan majoilla.



Enpä ole lukenut tai kuullut että suurimmilta Tv valmistajilta (Sony, LG ja Samsung) olisi tulossa DVB-T2 sandardin mukaisia televisioita!
Tällä sekoilulla saadaan Suomeen kahdet eri Tv markkinat, kaapeliin myydään edelleen nykyisiä HD (DVB-T/C MPEG-4) hybridiviritin malleja HD materiaalin katseluun, antennipuolelle saadaan tyytyä pelkkiin digibokseihin.
No eihän se "herroja" kiinnosta kun ovat taajamissa kaapelin perässä...
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.