TUTKIMUS
Henna Savolainen, MikroPC, 1.7.2009, 14:31Kaksi kolmesta harkitsee kosketusnäyttökännyä Pohjoismaissa
Matkapuhelintoiminnoista toivotuimpia ovat Pohjoismaissa internet ja gps. Kolme kymmenestä käyttää nykyään mobiili-internetiä ja saman verran kännykän käyttäjistä toivoi puhelimeensa tätä toimintoa, kertoo matkapuhelinvalmistaja Samsungin teettämä tutkimus.
Runsas kymmenen prosenttia käyttää navigointiin puhelimen gps:ää. Jos vastaajat saisivat toivomansa mukaan, olisi sisäänrakennettu gps yli puolen puhelimissa.
Tämän hetken suosituimpia toimintoja olivat kuitenkin musiikin ja radion kuuntelu, joihin puhelintaan käytti suurin osa vastaajista. Myös kuvaaminen ja kuvien jakaminen oli suosittua.
Television tai elokuvien katselua puhelimesta harrasti vasta vain pieni osa vastaajista. Kiinnostusta tähänkin löytyy ja noin 20 prosenttia haluaisi puhelimeensa mahdollisuuden katsella videota kännykästään.
Toimintomieltymysten lisäksi tutkimus selvitti, kuinka moni pohjoismaalainen haluaa kosketusnäytöllisen kännykän. Jopa kaksi kolmasosaa kertoi harkitsevansa tätä.
Eroja Pohjoismaiden välillä
Tutkimuksen mukaan norjalaiset ovat ahkerimpia matkapuhelintoimintojen käyttäjiä. Tanskalaisia ne kiinnostivat vähiten.
Suomalaiset lähettivät eniten puhelimensa kautta sähköposteja ja ruotsalaiset kuuntelivat eniten musiikkia. Muiden toimintojen käytössä norjalaiset pitivät ykkössijaa.
TNS Gallup haastatteli Samsungin toimeksiannosta toukokuussa yhteensä 2 400 Pohjoismaissa asuvaa henkilöä.

