TUTKIMUKSET
Johanna Puustinen, Tietoviikko, 29.7.2009, 12:39Netin käyttö jämähti 12 viikkotuntiin

Ihmisten internetissä viettämän ajan kasvu on pysähtänyt, kertoo yhdysvaltalaistutkimus.
Forrester Researchin Yhdysvalloissa tekemän tutkimuksen mukaan internetissä vietetään nykyisin aikaa saman verran kuin viime vuonna, eli 12 tuntia viikottain. Aika kuitenkin kasvoi räjähdysmäiset 117 prosenttia vuosien 2004 ja 2008 välillä.
Tutkimusyhtiön analyytikko Jackie Anderson selittää kasvun hiipumista sillä, että ihmiset käyttävät nettiä entistä taitavammin ja tietävät, mitä tahtovat.
"Internet alkaa muistuttaa perinteistä mediaa", Anderson toteaa.
Television katselu on pitänyt pintansa ja siihen käytetty aika on pysynyt samana vuosien 2004 ja 2009 välillä. Televisiota katsellaan keskimäärin 13 tuntia viikottain.
Radion kuunteleminen ja sanomalehtien lukeminen puolestaan ovat menettäneet suosiotaan. Radiota kuunnellaan nykyisin 18 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2004 ja sanomalehtien lukemiseen käytetään 17 prosenttia vähemmän aikaa kuin vuonna 2004.
Forrester haastatteli tutkimusta varten 40 000 yhdysvaltalaista.

