MOBIILISOVELLUKSET
Heikki Siljamäki, Tietoviikko, 8.9.2009, 7:47Spotify tulee pian myös nokialaisiin?

Nopeasti suosiotaan kasvattaneen Spotifyn mobiiliversio on tullut jakeluun Applen App Storeen sekä Android Marketiin.
Mobiilisovelluksen avulla on mahdollista kuunnella koko palvelun kappalevalikoimaa, ja sovelluksessa on myös offline-moodi, joka lataa kappaleet puhelimen välimuistiin esimerkiksi lennon ajaksi.
Mobiili-Spotify on tarjolla vain palvelun maksullisen premium-version käyttäjille.
Android- ja iPhone-sovellukset ovat Spofityn ensimmäiset askeleet mobiilipuolella.
Koko älypuhelinmarkkinaa ajatellen mielenkiintoinen kysymys on se, milloin suositusta musiikkipalvelusta julkaistaan mobiiliversio myös esimerkiksi Nokian käyttämälle Symbian-alustalle.
Merkkejä vähintään kiinnostuksesta tälle rintamalle on ollut luettavissa jo jonkin aikaa, sillä Spotify on muun muassa hakenut julkisesti palvelukseensa S60-kehittäjää.
Tämä avaus tarjoaisi Spotifylle myös mahdollisuuden kasvaa kertaheitolla uuteen sarjaan myös mobiilipuolella, sillä Nokia hallitsee edelleen lähes puolta älypuhelinmarkkinoista.
Spotify kertookin, että palvelusta ollaan kehittämässä versioita muille mobiilialustoille Androidin ja iPhonen lisäksi. Yhtiön mobiilipalveluista vastaava johtaja Gustav Söderström kertoo uutispalvelu IT24:lle, että muun muassa palvelun Symbian-versio on tällä hetkellä Spotifyn tärkeyslistan kärjessä.


