TUTKIMUS
Henna Savolainen, MikroPC, 9.9.2009, 13:46EU: Elektroniikkaa myyvillä sivustoilla usein puutteita

Useat verkkosivustot, joilla myydään elektroniikkalaitteita, rikkovat lakia esimerkiksi salaamalla tiedot lisäkustannuksista tai johtamalla kuluttajia harhaan. Asiasta kertoo Euroopan unionin tutkimus.
55 prosentissa tapauksia sivustoilta löytyi jotain huomautettavaa.
Yleisin ongelma verkkosivustoilla oli, ettei kauppaa tehdessä kerrottu palautus- ja takuupolitiikasta. Useilta verkkosivuilta puuttui myös kokonaan tieto toimitusmaksuista.
Tutkimuksen mukaan 150 miljoonaa, eli noin kolmasosa, EU:n kansalaista on käyttänyt verkkokauppoja. Elektroniikkaa myytiin vuonna 2007 verkossa 6,8 miljardin euron edestä.
Tutkimus tehtiin 28 Euroopan maassa ja siinä tutkittiin 369 sivustoa, joilla myydään digikameroita, puhelimia, musiikkia, tietokoneita, elokuvia ja pelejä.
Suurin osa toukokuussa toteutettuun tutkimukseen osallistuneista maista ei ole julkistanut ongelmasivustojen nimiä. Islanti ja Norja kuitenkin mainitsivat muutamia, joiden joukossa olivat The New York Timesin mukaan muun muassa www.vodafone.is ja www.pixmania.com/no/no/home/.



Näin varsinkin jos tilaa vähäkin suurempaa tuotetta.
Aika jälkeenjäänyttä toimintaa.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.