WINDOWS 7
Johanna Puustinen, Tietoviikko, 8.10.2009, 9:26Seiska säästää sata euroa, sanoo Microsoft
Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer väittää, että yritykset säästävät selvää rahaa Windows 7 -käyttöjärjestelmään siirtymällä.
Eilen lehdistötilaisuudessa Lontoossa puhunut Ballmer perusteli väitettään sillä, että uusi käyttöjärjestelmä muun muassa vaatii vähemmän resursseja laitehallintaan ja sen tietoturva on parempi. Tällöin säästö voi Ballmerin mukaan olla jopa 100 puntaa eli noin 108 euroa vuosittain jokaista tietokonetta kohti.
Pääjohtaja ei kuitenkaan yleisön pyynnöstä huolimatta suostunut avaamaan käyttöjärjestelmän linsenssikäytäntöjä. Yleisöön kuulunut henkilö kysyi Ballmerilta aikooko ohjelmistojätti yksinkertaistaa monimutkaista lisenssipolitiikkaansa, mihin muu yleisö vastasi aplodein, kertoo PC World Uk.
"En usko, että yksinkertaistamme lisenssipolitiikkaa. Kun viimeksi teimme niin, yksinkertaistimme niitä liikaa ja asiakastyytyväisyys laski", Ballmer vastasi kysyjälle.
Samassa tilaisuudessa Ballmer kertoi, että Windows 7 -käyttöjärjestelmään siirtyneiden suurten yritysasiakkaiden joukossa ovat brittiläinen autovalmistaja Aston Martin ja ja Britannian ilmailulaitos BAA.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Tähän kommenttiin 2 vastausta
No ainakin reilusti enemmän kuin 100 €