MUSIIKKI
Lauri Vanhala, Tekniikka&Talous, 9.10.2009, 11:32"Spotify voi olla kuollut vuoden kuluttua"
Ilmainen musiikkipalvelu Spotify voi kompastua omaan toimintamalliinsa, kertoo Times Online. ”Spotify tulee kuolemaan vuoden sisällä, jos se jatkaa samaan malliin”, arvioi nimettömänä pysyttelevä levy-yhtiön johtaja.
Spotify on musiikkipalvelu, jonka kautta voi kuunnella melkein mitä tahansa musiikkia ilmaiseksi. Se saa tuottonsa pääasiassa mainostajilta sekä käyttömaksuista. Maksamalla 10 euron kuukausittaisen maksun pääsee eroon mainoksista.
Palvelun tuottavuus on ollut monille pettymys.
Mainosmyynti ei ainakaan toistaiseksi riitä palvelun pyörittämiseen, eikä tilausmaksuja maksa kuin murto-osa käyttäjistä. Times Onlinen mukaan esimerkiksi Britanniassa alle 10 prosenttia kahdesta miljoonasta kuuntelijasta on maksanut palvelun käytöstä.
Ilmaista musiikkia kuuntelevien käyttäjien suuri osuus on saanut levy-yhtiöt huolestumaan palvelun elinvoimaisuudesta.
Musiikkiteollisuus pitää kiinni kappalekohtaisista maksuista. Spotifyn saamat mainostulot ja tilausmaksut tilitetään levy-yhtiöille kappaleiden soittokertojen perusteella.
Lue Tekniikka&Taloudesta, mitä Spotifyn perustaja Daniel Ek vastaa.


Umpi-itsekäs ilmaiseksi kuluttaminen on levinnyt oikein musiikka ja elokuvia tarjolle tuovien yhtiöiden syyttelyksi joksikin mafioiksi, vaikka samalla kulutetaan ja nautitaan törkeästi ilmaiseksi nettilatailujen täydeltä.
Tuolla äärimmäisyyksiin menneellä kaksinaismoralistisella itsekkyydellä on hirveät seuraukset - mistään ei haluttaisi enää maksaa mitään ja antaa ansaittua korvausta tekijöille, kunhan vain kulutetaan ja nautitaan ilmaiseksi ja säästetään omat rahat muuhun. Musiikin ja elokuvien tekijöiden pitäisi elää pyhällä hengellä ja tuoda viihdettä ilmaiskulutettavaksi. Sama kaksinaismoraalittomuus on levinnyt uhkaavasti muuhunkin.