lauantai 4.9.2010

Päivän ohjelmisto PFrank v2.33
MikroPC
Etusivu Lehdet Keskustelut Tiedostot Kommentit Posti
Kaikki uutiset

VINKIT

MikroPC, 17.11.2009, 10:42

Näin korjaat naarmuuntuneen näytön hammastahnalla

Näytössä olevasta pienestä mutta kiusallisesta naarmusta voi päästä eroon hammastahnalla.

Silmälle lähes näkymätön hiekanjyvä näytön ja sylimikron näppäimistön tai sen reunojen välissä saattaa tehdä naarmun näytön arkaan pintaan. Mattapintaisissa näytöissä pienet, matalat naarmut voivat olla lähes huomaamattomia, mutta varsinkin uusissa, kiiltäväpintaisissa paneeleissa pienetkin naarmut näyttävät ikäviltä.

Uuden näytön hankkiminen ja asennuttaminen maksaa yleensä satoja euroja, joten parin naarmun takia konetta ei vielä kannata käyttää huollossa.

Näytön pinnoitteessa olevat naarmut voi korjata samalla tavalla kuin cd- ja dvd-levyjenkin naarmut: hammastahnalla. Aivan mikä tahansa hammastahna ei kelpaa, vaan mukana pitää olla hiovia ainesosia. Valmistajat kutsuvat näitä esimerkiksi mikrokiteiksi. Hiovan hammastahnan tunnistaa hieman rakeisesta rakenteesta.

Naarmu on yleensä teräväreunainen. Hammastahnalla varovaisesti hiomalla naarmun jyrkät reunat saadaan loivemmiksi ja ympäröivää pinnoitetta ohuemmiksi, jolloin naarmu jopa katoaa näkökentästä. Liian syviin naarmuihin ei hammastahnakaan pure.

Pinnan siloitteluun tarvitaan vain pikkurillin kynttäkin pienempi nokare hammastahnaa. Tahnaa pyöritellään sormenpäällä kevyesti ja varovasti naarmun kohdalla pyörivin liikkein muutaman sekunnin ajan. Tämä loiventaa naarmun reunat.

Tämän jälkeen kostuta rätti laimealla, ammoniakittomalla ikkunanpesuaineella ja pyyhi hammastahna varovasti pois näytöstä. Kuivaa tämän jälkeen näytön pinta pehmeällä kankaalla.

Jos kertalääkitys ei tepsinyt naarmuun, kokeile uudelleen. Naarmuja kannattaa hioa mieluummin liian vähän kuin liian paljon kerrallaan, ettei tule hanganneeksi näytön pinnoitetta pilalle.

Hammastahnakikka toimii vain pieniin naarmuihin. Syvempiin viiltoihin sitä ei kannata kokeilla.

- IDG -

Kommentoi (5)
Lähetä
Tulosta
Jaa

LÄHETÄ KAVERILLE

*Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia
Kommentoi artikkelia
Huom! Poista turhat lainaukset ja tarkista viestisi ennen tallennusta.
Lähettämällä viestin hyväksyn keskustelun ehdot » Palaute toimitukselle »
Re: Näin korjaat naarmuuntuneen näytön hammastahnalla 17.11.2009 22:36
Olisko syytä varoittaa ettei mene kosketusnäytöllistä puhelinta hammastahnalla pilaamaan.
Lauri Vastaa
Re: Näin korjaat naarmuuntuneen näytön hammastahnalla 17.11.2009 22:37
Kannattaa olla tosiaan varovainen tuossa hankaamisessa, monissa näytöissä ja mm. silmälaseissa on monikalvopäällyste, joka hankautuu herkästi rikki.
JL Vastaa
Re: Näin korjaat naarmuuntuneen näytön hammastahnalla 17.11.2009 22:37
Vai että hammastahnalla ;-) Vaikka Motonetissä hakusanaksi 'hiomatahna' niin johan löytyy toimivampia (tuvallisempia?) aineita.
Harjaaja Vastaa
Re: Näin korjaat naarmuuntuneen näytön hammastahnalla 17.11.2009 22:37
Tuo neuvo annettiin aikoinaan myös CD-levyille. Joskus toimi, joskus ei.
Siis omalla vastuulla kokeilemaan. Useinhan näytössä saattaa olla ihan vaan omia ysköksi tms. muuta kärpäsen paskaa. Ensin siis kevyt pesu kostealla rievulla, jossa hiukan mietoa saippua. Kuivaus jne. Kannattaa aloittaa todella varovasti tuo entraus :-)
Kokeillut Vastaa
Re: Näin korjaat naarmuuntuneen näytön hammastahnalla 17.11.2009 22:38
Eikö tuosta hammastahnakikasta tehty jokunen vuosi sitten tutkimus/testi ja todettiin,ettei se sovi naarmujen siloitteluun cd/dvd-levyille?Vai muistanko väärin....Joka tapauksessa,eikä kannattaisi ennemmin käyttää vaikka lakkaa,nii häviää ne naarmut....
LOR Vastaa
Siirry keskusteluun / Katso kaikki kommentit
perjantai 3.9.2010
15:03 - N-padia odotetaan markkinoille - Miten Nokia vastaa?  »
14:59 - Unreal Enginellä pelit pyörimään Applen mobiililaitteilla  »
12:04 - Ping tuo kaverit iTunesiin – mutta ei suoraan Facebookista   »
11:18 - Galaxy Tab -taulutietokone Suomessa myyntiin syyskuussa  »
10:58 - Facebook antaa käyttäjien potkia häiriköt ulos   »
10:58 - Android houkuttelee iPhone-käyttäjiä ilmaisilla sovelluksilla  »
torstai 2.9.2010
14:43 - 10 miljoonaa tuntia testausta riitti Microsoftille - Windows Phone 7 valmis  »
13:43 - Samsung Galaxy Tab julkaistiin - hyvä varustelu, mutta kallis  »
12:15 - Apple yrittää muuttaa tapaa, jolla televisiota katsotaan  »
10:13 - Spotify sai maailmanlaajuisen yhteistyökumppanin  »
9:06 - Uusin muistitekniikka moninkertaistaa suorituskyvyn  »
8:45 - Nokia sulkee Ovi Files -palvelunsa  »
7:32 - Apple yrittää piristää iPodien myyntiä uusilla malleilla  »
keskiviikko 1.9.2010
16:21 - Canon kehitti jättimäisen kamerakennon - kuvaaminen onnistuu yön pimeydessä   »
13:54 - 100 Mbit/s netti lentokoneessa? - Nyt se on mahdollista!  »
12:47 - Mitä Apple julkaisee tänään?  »
10:37 - Amazon työstää nettivideopalvelua  »
9:51 - HP tekee 3d-läppärin  »
8:24 - Sony haastaa Applen uudella multimediapalvelulla   »
tiistai 31.8.2010
15:38 - Sähköäänestys turvallista? Tutkijat pelaavat äänestyskoneella Pac-Mania  »
15:27 - Philipsin uutuus haastaa iPod touchin  »
14:04 - Facebookia käytetään eniten pääkaupunkiseudulla  »
13:46 - Kolmiulotteinen taulutietokone julki marraskuussa  »
11:52 - Pc-koneiden myynti yskii  »
11:52 - WikiLeaksin uusi konesali kestää vaikka ydinpommin  »
11:47 - Tulostaminenkin muuttuu pilvipalveluksi  »
11:32 - Diggin uudistus pillastutti - tehokäyttäjät linkittivät kilpailijalle  »
11:14 - Chrome 7:ään tulossa laitteistokiihdytys  »
10:52 - Gmail oppi tunnistamaan tärkeimmät postit  »
10:49 - Microsoft-perustaja haastaa 11 it-jättiä oikeuteen  »
8:20 - Android-puhelimen osto mielessä? Katso taulukosta kaikkien mallien tiedot  »
maanantai 30.8.2010
13:26 - Aalto-yliopisto palkitsi lupaavimman startupinsa  »
12:35 - AMD lopettaa ATI-brändin tekohengittämisen  »
12:09 - MikroPC selvitti: Kaikki nämä sovellukset kärsivät kriittisestä dll-haavoittuvuudesta  »
10:04 - Facebook-elokuva nousemassa Oscar-ehdokkaaksi  »
8:59 - Hölmöilitkö netissä? Näin vaihdat nettiliittymäsi ip-osoitteen  »
RSS
Ovi
UUSIN LEHTI

MikroPC 8/10

* Testissä 11 monitoimivärilaseria
* iPhone 4 ja muut uutuusälypuhelimet
* Miten onnistuu kännykkänavigointi?
* Valokuvien pikakohennus

  • Sisällysluettelo  »
  • Osta näköislehti  »
  • Arvioi lehti ja voita  »
  • Tilaa MikroPC-lehti  »
  • Tilaa maksuton uutiskirje  »
  • Mediatiedot 2010  »
Uusimmat jutut
  • 3.9. N-padia odotetaan markkinoille - Miten Nokia vastaa?  »
  • 3.9. Unreal Enginellä pelit pyörimään Applen mobiililaitteilla  »
  • 3.9. Ping tuo kaverit iTunesiin – mutta ei suoraan Facebookista   »
  • 3.9. Galaxy Tab -taulutietokone Suomessa myyntiin syyskuussa  »
  • 3.9. Facebook antaa käyttäjien potkia häiriköt ulos   »
  • Lisää »
ÄLYPUHELIMET

Android on parempi kuin iPhone - näissä asioissa

Applen iPhone on huippupuhelin, mutta uudet Android-mallit tulevat nyt rinnalle ja ohi.

Ajankohtaisia työpaikkoja
TIETOHALLINTOJOHTJA
PD Personnel Oy / Teboil Oy Ab
Lisää työpaikkoja
MikroPC.netin jutuista riittää sanottavaa
Lue ja kirjoita kommentteja

Voit kommentoida MikroPC.netin juttuja nimimerkillä. »

Katso uusimmat kommentit
  »

KARTAT
Google Earthin oudoimmat näkymät

Karttapalvelu Google Earthista löytyy toinen toistaan kummallisempia ja uskomattomampia näkyjä.  »

PRINT ERROR
Kuvaraportti: Ihanat, kamalat tulostimet

Tässä syitä, miksi ihmiset rakastavat printtereiden vihaamista.  »

UUTISKOMMENTTI
3d-televisioista floppi - tilalle sovellukset?

Televisio- ja elektroniikkavalmistajat ovat tuoneet 3d-teknologialla varustettuja laitteitaan markkinoille suu vaahdoten kuluvana vuonna. Mutta siihenkö se jää?  »

ASENNUS

Palomuuri virtuaalikoneeseen

MikroPC:n 3/2010 artikkelissa "Palomuuri virtuaalikoneessa antaa mahdollisuuksia" varoitetaan, että Smoothwall-asennusprojektissa pitää olla tarkkana muutamassa yksityiskohdassa. Tämä ohje opastaa sudenkuoppien ohi.

  • Palomuuri virtuaalikoneeseen nosto etusivulla  »
VIDEO
Odotettu iPad MikroPC:n arviossa - video

Applen iPad ehti ennen tuhkapilveä Suomeen MikroPC:n testattavaksi. Videoarviossa ensivilkaisu tästä paljon puhutusta uutuudesta   »

KEKSINTÖ

Loputon usb-portti: Miksei tätä keksitty aiemmin?

Usb-porttien vähyys aiheuttaa monille harmaita hiuksia. Kiinalaisen muotoiluopiskelijan idea ratkaisee ongelman nerokaan yksinkertaisesti.

ÄLYPUHELINKÄYTTÖJÄRJESTELMÄT VERTAILUSSA

Mobiilit moniosaajat

Moderni älypuhelin ei ole pelkkä puhelin vaan viestinnän moniosaaja.

  • Katso myös muut vertailut  »
PALVELUHAKEMISTO
Ohjelmia, laitteita, palveluja ja koulutusta

Tarkista tarjonta MikroPC:n palveluhakemistosta!  »

MONITOIMITULOSTIMET TESTISSÄ

Monitoimilaite monipuolistuu

Uusimmissa monitoimitulostimissa on piirteitä isoista toimistokoneista. Selainpohjaiset nettipalvelut ja verkosta ladattavat toiminnot ovat kosketusnäytön ulottuvilla. Wi-fi-yhteys puolestaan karkottaa kaapelipainajaiset.

  • Katso myös muut vertailut  »
BLOGI - PÄIVÄ 26
Pyörämatkan maali saavutettu - olemme ajoissa Göteborgissa

2 675 kilometriä ja 26 hienoa päivää. Tein tuoreeltaan pikayhteenvedon kokemuksistamme. Lisäksi kerron, että Ruotsin junayhtiö SJ taipuu pyörien kuljetukseen kuin ratakisko. Tekniikka & Talouden blogi seurasi heinäkuun pyörämatkaa Alpeilta Itämerelle.  »

KANNETTAVAT

Nopea, ultrakevyt - akun kesto 8 tuntia!

MikroPC testasi, miten nopeita uudet Intelin culv-konseptin mukaiset sylimikrot todellisuudessa ovat.

Luetuimmat
Päivä Viikko Kuukausi
Facebook antaa käyttäjien potkia häiriköt ulos   »
N-padia odotetaan markkinoille - Miten Nokia vastaa?  »
Galaxy Tab -taulutietokone Suomessa myyntiin syyskuussa  »
10 miljoonaa tuntia testausta riitti Microsoftille - Windows Phone 7 valmis  »
Android houkuttelee iPhone-käyttäjiä ilmaisilla sovelluksilla  »
Hölmöilitkö netissä? Näin vaihdat nettiliittymäsi ip-osoitteen  »
MikroPC selvitti: Kaikki nämä sovellukset kärsivät kriittisestä dll-haavoittuvuudesta  »
Android-puhelimen osto mielessä? Katso taulukosta kaikkien mallien tiedot  »
Canon kehitti jättimäisen kamerakennon - kuvaaminen onnistuu yön pimeydessä   »
Nokia sulkee Ovi Files -palvelunsa  »
Lisää  »
Google Street View’n ruumismysteeri selvisi  »
Hölmöilitkö netissä? Näin vaihdat nettiliittymäsi ip-osoitteen  »
Räjähtänyt Nokian kännykkä aiheutti kuoleman  »
Nokia-puhelimeen saa nyt Androidin  »
Windowsissa jättimäinen turvaongelma - aukko sadoissa ohjelmissa   »
Lisää  »
Suositukset
Twitter @MikroPCnet
MikroPCnet: MikroPC:lle uusi päätoimittaja: Antti Oksanen! http://www.talentum.com/fi/press_room/releases/article495650.ece  »
MikroPCnet: "TÄTI! Mitä ihmettä? Miksi olet pukenut kukkahattusi?" - "Onneksi täti suojelee meitä pahalta INTERNETILTÄ." Sarjakuva: http://dy.fi/o1u  »
MikroPCnet: MikroPC selvitti: Kaikki nämä sovellukset kärsivät kriittisestä dll-haavoittuvuudesta. Katso lista MikroPC.netistä. http://dy.fi/ojr  »
MikroPC.netin uusimmat keskustelut
Facebookki loopis   »
Wlan-tukiaseman antennit  »
Extra Video Convertter  »
Teksturi temppuilee  »
Inbox katosi  »
Mato78
GlobalFoundries aikoo aloittaa massatuotannon 22 ja 20 nanometrin viivanleveyksillä vuonna 2013  »
Nvidia kehittää Southbridgen ja grafiikkaohjaimen toiminnot yhdistävää piirisarjaa?  »
Huhu: Radeon HD 6700 -perheen näytönohjainmalleissa 256-bittinen muistiväylä  »
GeForce GT 430 julkaistaan 12. päivä lokakuuta  »
HP ja Hynix yhdessä kehittämään memristor-tekniikkaa kaupallisiin tarkoituksiin sopivaksi  »
MPC.net suosittelee
Glary Utilities v2.27.0.982  »
Jalbum v8.9.2  »
NoteTab Light v6.2  »
PFrank v2.33  »
TightVNC v2.0.2  »
Uusimmat tiedostot
Avant Browser 2010 build 116  »
BitMeter 2 v3.5.10  »
uTorrent v2.0.4  »
Spiffy 0.5.4  »
FotoMix v7.5  »
TIETOTURVAPAKETIT TESTISSÄ

Näillä turvaat koneesi

Kaikki tietoturvapakettien testin ohjelmat tarjoavat kotikäyttöön riittävän suojauksen. Monipuolisimpiin paketteihin sisältyy haittaohjelmien suodatus, palomuuri, roskapostisuodatin ja lapsilukko.

  • Katso myös muut vertailut  »
KAIKKI WINDOWS 7:STÄ

Ota Windows 7 hallintaan

  • Opastus Seiskaan siirtyvälle  »
KLASSIKKOKÄNNYKÄT
Muistatko nämä klassikot? 30 000 markan halko ja Nokian musakampela

Millä kännykällä soitettiin vuonna 1995 Globenista MM-kultahuumassa? Tämä ja 24 muuta iki-ihanaa kännykkää upeissa kuvissa.  »

Iltalehti
Etelä-Suomen Sanomat: Lama nosti työttömyyskassamaksuja  »
Tellervo Koivisto: Tässä ei enää pitkään aikaa olla  »
Näin kokoomus kyykytti Yleä  »
Karjalainen: Yhä useampi hoitaja narahtaa päihteistä  »
Uuden-Seelannin maanjäristysalueelle julistettiin hätätila  »
Afterdawn
Buffalolta Blu-ray 3D -asema ulkoisena  »
Crucial päivittää nopeimmaan SSD:nsä 25 nm:n flashilla  »
Archos panostaa määrään Android-tableteissa  »
Huawein edullinen Android-puhelin on Ideos  »
PSJailBreak pysyy myyntikiellossa  »
Tekniikka&Talous
Veijo analysoi insinööriyttä  »
Honeywell investoi uusiutuviin energiaratkaisuihin Kuopiossa  »
IMF varoittaa Suomen epävarmoista talousnäkymistä  »
3M satsaa lisää turvallisuuteen  »
Peikko toimittaa 3,5 kilometriä palkkeja kylpylähotelliin  »
Uusi Suomi
Ruokakatastrofi iskee maailmaan? – ”Vakava häiriö”  »
”Ruotsin opiskelu aloitettava aikaisemmin”  »
Tappavien laastareiden alkuperä selvisi  »
Loiri puhuu leffassa Spedestä – ”Savolaisessa huumorissa oli kestämistä”  »
Nyt ihmetellään Suomen olutlöytöä  »
Testivoittaja, toimituksen valinta, vuoden tuote
MikroPC:n testivoittajalogo
MikroPC:n logoja

MikroPC-lehden logoja markkinointikäyttöön. Julkaistavaksi tarkoitetut kuvat ovat suurempia kuin esimerkit.   »













© 1998-2010 Talentum Oyj Talentum vaihde: 0204 42 40 Talentum tilaajapalvelu puh: 0204 42 4100
Lehdet: tilaajapalvelu@talentum.fi Kirjat: kirjat@talentum.fi
Verkkopalvelut: asiakaspalvelu@talentum.com
Talentum.com myynti: onlinemyynti@talentum.com
Talentum verkkopalvelut: Vastaavat toimittajat
Käyttäjäsopimus/rekisteriseloste
*) Puhelun hinta (sis. alv 23 %): Lankapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 7,00 snt/min.
Matkapuhelimesta 8,28 snt/puhelu + 17,00 snt/min. Ulkomailta ao. maan ulkomaanpuhelumaksu.