HUHUT
Niclas Storås, Tietoviikko, 23.11.2009, 9:35Tabletti-Applen julkistaminen myöhästyy
Elektroniikkayhtiö Applen huhutun tabletin eli kosketusnäytöllisen kannettavan julkistus on myöhästynyt, koska Apple on päättänyt vaihtaa laitteen joitain komponentteja, kertoo Digitimes -uutissivusto.
Yhtiön nimettömänä pysyttelevän komponenttitoimittajan mukaan Applen oli alun perin määrä julkaista laite ensi vuoden maaliskuussa, mutta nyt julkaisu lykkääntyy vuoden toiselle neljännekselle.
Laitteesta tullaan julkaisemaan kaksi mallia. Toinen niistä on 10,6 tuuman lcd-näytöllä varustettu ja toinen tulee 9,7 tuuman oled-näyttöpaneelilla.
9,7 tuuman versiossa käytetään LG valmistamia näyttöpaneeleja. Nimettömän lähteen mukaan yhtiöiden tekemä sopimus velvoittaa Applen ostamaan LG:ltä näyttöpaneeleja 500 miljoonalla dollarilla, ja sopimukseen on sisällytetty myös oled-paneelien hankinta.
Yleensä näytön osuus tietokoneen kokonaishinnasta on noin 30 prosenttia. Yksi 9,6 tuuman oled-näyttö maksaa tällä hetkellä noin 500 dollaria, joten koko laitteen hinnaksi olisi tämän mukaan arvioitavissa 1500–1700 dollaria.
Nimetön lähde arvioi, että tabletin viivästyminen voi johtua myös siitä, että Apple haluaa odottaa näyttöpaneelien mahdollista hinnanlaskua.
Tunnetusti Apple ei paljasta mitään tietoja uusista laitteistaan ennen julkaisua. Huhumylly Applen mahdollisen kosketusnäyttöllisen tablet-kannettavan ympärillä on vellonut viimeisen vuoden ajan.
Viime kuussa New York Timesin päällikkötoimittajan epäillään lipsauttaneen tietoja laitteesta. Lisäksi Wall Street Journalin mukaan Apple on kehittämässä laitetta, ja yhtiön pääjohtaja Steve Jobs valvoo tarkoin sen kehitystä.
Katso myös: Applen tabletti valokuvassa (19 vuotta sitten)


Huhutun laitteen huhuttu julkistaminen myöhästyy!
Missä ja milloin ja kuka valmistajan taholta on ilmoittanut alkuperäisen aikataulun, josta nyt myöhästytään?