
Google julkaisi tiistaina odotetusti Nexus One -älypuhelimensa, joka tuli myyntiin poikkeuksellisesti vain Googlen omaan verkkokauppaan. Suomeen 529 dollarin hintaista laitetta ei kuitenkaan toistaiseksi toimiteta.
Googlen suoraan kuluttajille myymä taiwanilaisen HTC:n valmistama älypuhelin on harvinaisuus, sillä valtaosa esimerkiksi Yhdysvalloissa myytävistä älypuhelimista on kytkypuhelimia, eli ne on lukittu tietyn operaattorin verkkoon. Nexus Onen voi tilata ilman liittymää, ja siinä toimii minkä tahansa operaattorin sim-kortti.
Verkkokaupasta voi kuitenkin tilata laitteen myös kytkykaupalla. Yhdysvalloissa Googlen operaattorikumppani on T-Mobile. Euroopassa kumppani on ainakin Vodafone.
Nexus Onessa on muun muassa 3,7 tuuman amoled-kosketusnäyttö, Qualcommin yhden gigahertsin suoritin, Android 2.1 -käyttöjärjestelmä, gps-paikannus, 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä, viiden megapikselin kamera, led-salama ja lisäksi sillä voi kuvata videota, jossa on 20 kuvaa sekunnissa.
Puhelin ehti jo ennen virallista julkistusta saada kehuja ja moitteita. Ruusuja tuli muun muassa laitteen muotoilusta, risuja etenkin siitä, että laite ei tue monikosketusta.


