KÄYTTÖJÄRJESTELMÄPÄIVITYS
Emma Kauppi, Tietoviikko, 3.2.2010, 14:25Vuoden ensimmäinen päivitys tilkkii iPhonesta kriittisen aukon
Apple paikkasi tiistaina viisi haavoittuvuutta iPhonen käyttöjärjestelmässä.
Käyttöjärjestelmän versio 3.1.3 on ensimmäinen päivitys iPhone OS:ään vuoden 2009 syyskuun jälkeen. Kolme päivityksen korjaamista viidestä virheestä on uutispalvelu Infoworldin mukaan kriittisiä.
Apple ei luokittele virheitä uhkaavuuden perusteella, kuten monet muut ohjelmistoyhtiöt, mutta Infoworld tulkitsi Applen ilmaisua niin, että aukot olivat vakavia.
Tietoturvayhtiö nCircle Network Securityn johtajan Andrew Stormin silmään pisti erityisesti yksi haavoittuvuus. Se koski iPhonen palautustoimintoa, jota käytetään, kun puhelin ei reagoi lainkaan. ”Tähän ominaisuuteen liittyy muistin sotkeutumisen vaara. Henkilö, jolla on fyysinen pääsy laitteeseen, voisi käyttää tätä haavoittuvuutta hyväkseen päästäkseen käsiksi puhelimen tietoihin.” Esimerkiksi lukittuun, mutta hukattuun puhelimeen voisi siis murtautua.
Samantyyppinen vika korjattiin vuoden 2009 syyskuussa, kun iPhonen käyttöjärjestelmä päivitettiin versioon 3.1.1.
”Muut korjatut viat eivät olleet kovin vakavia”, sanoo Storm. Applen mukaan päivitys parantaa muun muassa akunkestoa näyttävän symbolin oikeellisuutta sekä korjaa ongelman, joka joissain tapauksissa esti kolmansien osapuolten sovellusten aukeamisen.
Ohjelmistopäivitys koskee myös iPod Touchia.
IDG

