Facebook koskiskeli nuoria koodaajia Future Of Web Apps -konferenssissa Yhdysvalloissa, kertoo Cnet-lehti. Lehden mukaan yhtiön hiljattain rekrytoima avoimen lähdekoodin veteraani David Recordon ylisti yleisölle avoimen lähdekoodin vakautta ja esitteli Facebookin avoimeen lähdekoodiin pohjautuvia hankkeita.
Cnetin mukaan avoimen koodin kehittäjäyhteisö on suhtautunut Facebookiin melko penseästi, sillä yhteisöpalvelu on pitänyt kaiken sisältönsä tiukasti muurien sisällä ja luottanut pääasiassa omisteisiin tekniikoihin avoimien standardien sijaan. Facebook on myös kieltäytynyt osallistumasta suuriin avoimen verkon hankkeisiin. Yksi esimerkki tällaisesta hankkeesta on Googlen käynnistämä nettiyhteisöjä yhdistävä, avoin ohjelmointirajapinta OpenSocial, jonka kehittämiseen osallistuvat Googlen lisäksi muun muassa yhteisöpalvelu MySpace ja Yahoo.
Nyt Facebook on kuitenkin palkannut riveihinsä kovan luokan avoimen koodin ammattilaisia, etunenässä FOWAssa esiintyneen Recordonin, joka on aiemmin toiminut muun muassa blogiyhtiö Six Apartissa.
Cnetin mukaan Recordon esitteli konferenssissa Facebookin käynnissä olevia avoimen koodin hankkeita, joihin lukeutvat muun muassa mobiilikehityskirjasto Three20, php-kääntäjä HipHop sekä verkkopalvelin Tornado.
Puheessaan Recordon totesi, että suuri osa Facebookista on rakennettu avoimen lähdekoodin tekniikalla. Kaksi vuotta sitten Facebook julkaisi suuren osan sovelluskehitysalustansa koodista avoimena koodina ja avasi sen näin myös kilpailijoiden sovelluksille.
Recordon totesi myös, että Facebook-yhtiön massiivisuus tekee useat avoimen koodin kehittäjät luonnostaan epäileväisiksi palvelun suhteen. Myös Google on Cnetin mukaan kärsinyt samasta ongelmasta jo pitkään.


