TIETOTURVA
Emma Kauppi, Tietoviikko, 1.3.2010, 8:34Windows XP ja Internet Explorer vaarallinen yhdistelmä havaitun haavan myötä
Microsoft vahvisti sunnuntaina tutkivansa paikkaamatonta virhettä VBScriptissä. Kräkkerit voisivat hyödyntää tätä saastuttaessaan Windows XP -koneita, joilla käytetään Internet Explorer -selainta.
Vikaa voidaan käyttää haittakoodin ujuttamiseen uhrien tietokoneille, kertoo Maurycy Prodeus, iSEC Security Researchin tietoturva-analyytikko. Puolalainen paljasti koodin perjantaina.
Prodeusin mukaan IE7- ja IE8-käyttäjät ovat vaarassa.
Microsoft Security Responce Center -keskuksen johtaja Jerry Bryant kertoo yhtiön tutkivan asiaa. Bryantin mukaan heidän tutkimuksensa osoittavat, että vikaa ei ole Windows Vistassa, Windows 7:ssä eikä Windows Server 2008:ssa.
Bryant ei ole vielä löytänyt todisteita, että kyseistä vikaa olisi hyödynnetty hyökkäyksissä.
Keskitasoa vai vakavampi?
Prodeus kertoi, että kräkkerit voisivat käyttää virhettä siten, että he syöttäisivät haittakoodia koneelle Windows Help -tiedoston muodossa, joissa on .hlp-tiedostopääte. Koodi tulee koneella saastuneelta nettisivulta.
Seuraavaksi hyökkääjän pitää pakottaa käyttäjä painamaan F1-näppäintä, kun ruudulle ilmestyisi ponnahdusikkuna. Prodeusin mukaan virhe on keskitasoa, koska se vaatii käyttäjän reaktion.
Toinen tietoturva-asiantuntija, tietoturvayhtiö Argenissin toimitusjohtajaCesar Cerrudo, vahvisti Prodeusin löytämän vian toimivan. Hän kuitenkin pitää virhettä vakavampana. ”Käyttäjää ei välttämättä ole kovin vaikea saada painamaan F1:stä ponnahdusikkunan auettua, sillä hyökkääjä voi kiusata käyttäjää sadoilla viesteillä, jossa nappia käsketään painaa.”
Microsoftin Bryant ei antanut aikataulua vian korjaamisesta. Yhtiön seuraava turvapäivitys tulee maaliskuun yhdeksäntenä, joten paikkaus saattaa ehtiä jo siihen.
Prodeus kertoi, että hyökkäyksiltä voi suojautua sulkemalla tcp-portin 445, mutta tämäkään ei ole täysin varma ratkaisu. Perjantaisessa tweetissään Prodeus kehotti IE-käyttäjiä vaihtamaan selainta.
VBScript eli Visual Basic Scripting Edition on Microsoftin kehittämä skriptikieli. Se on asennettuna automaattisesti kaikissa Windows-koneissa Windows 98 -versiosta lähtien ja osana Windows Server -palvelimia Windows NT 4.0 Option Pack -paketista lähtien.
IDG



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.