TUTKIMUKSET
Johanna Puustinen, Tietoviikko, 9.3.2010, 16:46Tutkimus: osa kokee iPhonen vartalonsa jatkeeksi

Applen iPhone-älypuhelin voi aiheuttaa riippuvuutta, väittää Stanfordin yliopiston tuore tutkimus.
Tutkimukseen osallistui 200 Applen älypuhelimen omistavaa opiskelijaa, joista 70 prosentilla oli ollut iPhone alle vuoden.
Opiskelijoita pyydettiin arvioimaan riippuvuutta laitetta kohtaan asteikolla yhdestä viiteen. Asteikon numero viisi tarkoitti riippuvuutta ja yksi riippumattomuutta laitteesta. Joka kymmenes arvioi suhteensa iPhoneen viiden arvoiseksi eli riippuvuudeksi, 34 prosenttia puolestaan arvioi, että riippuvuussuhde sijoittuu asteikolla neljän paikkeille. Vain kuusi prosenttia sijoitti itsensä asteikolla yhden kohdalle, eli ei lainkaan riippuvaisten joukkoon.
Joka kolmas iPhone-omistaja, joka ei vielä kokenut itseään riippuvaiseksi laitteesta, pelkäsi joskus tulevansa siitä riippuvaiseksi.
Tutkimusta ohjannut Stanfordin yliopiston antropologian professori Tanya Luhrmann kertoo TechNewsDailylle, että tutkimuksen tuloksissa yllättävää oli etenkin se, että opiskelijat kokivat iPhonen oman itsensä jatkeeksi. ”Kyse ei ole niinkään laitteesta itsestään, vaan sen sisältämistä henkilökohtaisista tiedoista, jotka tavallaan tekevät puhelimesta mielen jatkeen --- se ikään kuin vangitsee osan heidän identiteetistään.”
Joka neljäs vastaaja ilmoittikin, että iPhone tuntuu heidän aivojensa tai vartalonsa jatkeelta.
Koukuttaa, mutta myös auttaa
Luhrmann ei kuitenkaan ole huolissaan tutkimustuloksista, sillä iPhonesta on tutkimukseen osallistuneille opiskelijoille hyötyäkin. Yli 70 prosenttia vastaajista nimittäin ilmoitti, että iPhone on tehnyt heistä järjestelmällisempiä ja 54 prosenttia puolestaan kertoi, että puhelimen avulla heistä on tullut tehokkaampia.
Lisäksi Luhrmann huomauttaa, että kyselyssä ei selvitetty opiskelijoiden kokemuksia muista kuin iPhonesta. Professorin mukaan on mahdollista, että muilla älypyhelimilla on ollut samanlaisia vaikutuksia omistajiinsa.



Onnea voittajille!
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.