Adoben pdf-tiedostojen lukemiseen tarkoitettu, laajasti käytetty Reader-ohjelma on noussut kohdennetuissa hyökkäyksissä yleisimmin käytetyksi ohjelmistoksi.
Tietoturvayhtiö F-Securen mukaan 900:stä alkuvuonna tehdystä kohdennetusta hyökkäyksestä peräti 61 prosentissa käytettiin Readerissa havaittuja haavoittuvuuksia.
Microsoftin Wordia käytettiin vain 24 prosentissa hyökkäyksistä ja Excelin ja PowerPointin bugeja hyödynnettiin vielä harvemmin.
Readerin ”suosio” nettirikollisten keskuudessa on kasvanut merkittävästi, sillä vuonna 2008 sitä käytettiin vain 28 prosentissa kohdennetuista hyökkäyksistä. Vastaavasti Microsoftin sovellusten osuus on laskenut selvästi muutamassa vuodessa.
F-Secure kehottaakin kaikkia Readerin käyttäjiä päivittämään ohjelmistonsa uusimpaan versioon suojautuakseen hyökkäyksiltä. Adobe julkisti Readerin edellisen turvapäivityksen kolme viikkoa sitten.
Kun Microsoftin tavaroissa on jatkuvasti vähemän mahdollisuuksia päästä läpi, niin nyt alkaa sitten aukkojen etsintä muista. Tämä huono puoli on se että muut sovellukset, kuten QuickTime, Acrobat tai Flash, eivät ole saaneet lainkaan sitä huomiota joita niiden olisi tullut saada, vaikka tietoturva-asiantuntijat ovat jo pitkään niistä varoitelleet.
Iso osa yritykistäkään ei hoida niiden päivityksiä kyllin hyvin. Tämä on iso riski ja toivottavasti moni tajuaa ottaa myös nämä tarvittavalla vakavuudella.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.