Google käy yhä neuvotteluja Kiinan hallituksen kanssa, mutta näyttää melko varmalta, että se lopettaa hakupalvelunsa Kiinassa, Reuters kertoo.
Google on ollut pattitilanteessa Kiinan kanssa jo useamman kuukauden ajan, sillä Kiina vaatii ennakkosensuuria, ja Google vastustaa tätä järkkymättömästi.
Tammikuussa Google uhkasi vetäytyä Kiinasta, kun siihen ja 30 yritykseen kohdistui verkkohyökkäys, jonka alkuperäksi paikannettiin Kiina.
Google kertoi suostuvansa jatkamaan Kiinassa vain, jos palvelu pidetään sensuroimattomana.
Financial Times uutisoi viikonloppuna, että Googlen ja Kiinan valtion neuvottelut ovat ajautuneet pahaan umpikujaan ja että yritys sulkee paikallisen hakupalvelimensa 99,9 prosentin varmuudella.
Googlen kiinalaisia yhteistyökumppaneita on The New York Timesin mukaan varoitettu seuraamasta Googlen esimerkkiä, mikäli se päättää lopettaa sensuroinnin.
Kiina edellyttää internet-operaattoreiden estävän sellaiset kuvat ja sanat, joita kommunistipuolue ei pidä soveliaina.
Monet suositut sivustot, kuten Facebook, Twitter and Youtube ovat kokonaan kiellettyjä Kiinassa.
Tihkuneiden tietojen mukaan Google aikoo vähentää Kiinan toimintojaan pikkuhiljaa, mutta yrityksen tutkimus- ja kehitystoiminnot jäävät maahan.
Lähde: Tekniikka&Talous



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.