TIETOVUODOT
Johanna Puustinen, Tietoviikko, 16.3.2010, 13:38Dokumentti: Wikileaks oli USA:n tiedustelupalvelun tulilinjalla
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu suunnitteli salaisten ja arkaluontoisten asiakirjojen vuotamiseen erikoistuneen Wikileaksin tuhoamista.
Asia on paljastunut ironisesti Wikileaksiin päätyneen asiakirjan avulla. Asiakirja on päivätty maaliskuulle 2008.
Salaiseksi luokitellussa, 32-sivuisessa asiakirjassa kerrotaan epäilyistä, joiden mukaan Yhdysvaltain oikeusministeriössä olisi henkilöitä, jotka vuotaisivat tietoja Wikileaksiin. Tiedustelupalvelu suunnitteli muiden muassa tietoja vuotaneiden henkilöiden henkilöllisyyden selvittämistä, heidän työsuhteidensa päättämistä ja oikeustoimia sekä tietovuotajia että Wikileaksia vastaan.
Tiedustelupalvelu perusteli suunnitelmaansa muun muassa sillä, että esimerkiksi Kiina, Israel, Pohjois-Korea, Venäjä, Vietnam ja Zimbabwe rajoittavat tai ovat estäneet kansalaisiltaan pääsyn Wikileaksiin.
Wikileaksin mukaan tiedustelupalvelu ei ilmeisesti onnistunut suunnitelmassaan, sillä raportin laatimisesta on kulunut jo kaksi vuotta. Raportissa kerrotaan, että Wikileaksin epäiltiin olevan uhka Yhdysvaltain puolustusvoimille.


