Facebook on ohittanut Googlen suosituimpana verkkosivustona Yhdysvalloissa, kertoo web-analytiikkaan erikoistunut Hitwise.
Facebook.com keräsi viime viikolla 7,07 prosenttia yhdysvaltalaisista . Google.comin osuus puolestaan oli 7,03 prosenttia.
Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Facebookin käyntimäärä oli Googlea suurempi koko viikon ajan. Yhteisöpalvelu on aiemmin hetkellisesti ohittanut suosiossa Googlen esimerkiksi jouluaattona ja joulupäivänä. Lisäksi Facebook.com keräsi Google.comia enemmän käyntejä maaliskuun ensimmäisenä viikoloppuna.
Vuositasolla tarkasteltuna Facebook on kasvattanut käyntimääriään rajusti verrattuna Googleen. Vuoden 2009 maaliskuun toiseen viikkoon verrattuna Facebookin käynnit kasvoivat 185 prosenttia. Google kasvoi samalla jaksolla yhdeksän prosenttia.
Hitwise käyttää tilastoissaan termiä visit, mikä viittaa sivustolla käyntiin. Yksi käyttäjä voi viikon aikana tuottaa sivustolle esimerkiksi 30 käyntiä.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.