Kuluttajavirasto on huolissaan internetissä toteutetuista huijauksista. Tiedotteessaan virasto muistuttaa internetin vaaroista ja kehottaa olemaan ennemmin liian kriittinen kuin liian hyväuskoinen.
”Huijauskentällä ei ole keksitty varsinaisesti mitään uutta, vaan vanhat huijaukset saavat uusia muotoja. Esimerkiksi perinteiset nigerialaiskirjeet sovitetaan vallitsevaan maailmantilanteeseen. Rahaa saatetaan pyytää esimerkiksi Haitiin”, kuluttajaviraston lakimies Gunveig Planting kertoo MikroPC:lle.
"Osa huijausviesteistä ja -sivustoista on niin tökerön näköisiä ja täynnä kielioppivirheitä, että hälytyskellojen pitäisi soida.Valitettavasti tiedossamme on tapauksia, jossa henkilö on haksahtanut antamaan rahojaan, kun englanninkielinen tai huonolla suomella kirjoitettu viesti on kertonut hänen voittaneen lotossa”, jatkaa Planting.
Huijausten matematiikka on varsin yksinkertainen: kun huijausyritys kohdistetaan riittävän suureen joukkoon, löytyy aina joku, joka menee lankaan.
Huijarit hallitsevat myös kohderyhmien segmentoinnin kuin markkinamiehet ikään. ”Siinä missä nuoria ja aikuisia yritetään jymäyttää sosiaalisessa mediassa, vanhuksille on lähetetty nigerialaishuijauksia ihan paperikirjeenä”, Planting kertoo.
Huijausten välttämisen pätee yksinkertainen ohje: jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se todennäköisesti ei ole totta, vaan ainoastaan yritys huijata Sinulta Sinun rahasi.
Kuluttajavirasto toivoo, että kansalaiset kertovat huijausyrityksistä viranomaisille, jotta niihin on helpompi puuttua. Huijauksista ja niiden yrityksistä voi kertoa asianmukaisille viranomaisille Kuluttajaviraston verkkolomakkeella.


