TIETOSUOJA
Kaisa Simola, MikroPC, 21.5.2010, 10:37WSJ: Facebook vuoti härskisti tietoja mainostajille
Facebook, MySpace ja useat muut yhteisölliset verkkopalvelut ovat lähettäneet mainostajille dataa, jonka avulla on mahdollista saada selville käyttäjien nimiä ja muita henkilökohtaisia tietoja. Asiasta kertoo Wall Street Journal.
Kyseessä on verkossa laajalti käytetty tapa, jossa mainostaja saa tietää www-osoitteen, jossa käyttäjä klikkasi mainosta. Yleensä mainostajien saama tieto ei kuitenkaan ole sellaista, että sen voisi yhdistää tiettyyn käyttäjään. TechCrunch-blogin mukaan sosiaaliset verkkopalvelut ovat kuitenkin ongelmallisempia, sillä yhteisöpalvelujen tapauksessa datan mukana lähtee kuitenkin usein käyttäjäkohtaista tietoa, esimerkiksi käyttäjänimi tai id-numero.
Vaikka mainostajat voisivat saada käyttöönsä esimerkiksi käyttäjänimen ja löytää siten mainosta klikanneen käyttäjän profiiliin, ei saadun datan avulla kuitenkaan pääse katselemaan profiilin osia, jotka käyttäjä on asettanut salaisiksi.
Dataa saaneisiin mainostajiin lukeutuvat muun muassa Googlen DoubleClick ja Yahoon Right Media. Molemmat ovat kertoneet WSJ:lle, etteivät ole hyödyntäneet saamaansa informaatiota.
Facebook taipui
WSJ tiedusteli asiaa Facebookilta, joka korjasi tiedustelun jälkeen koodiaan siten, ettei käyttäjän nimeä tai käyttäjätunnusta lähetetä muun tiedon mukana. Palvelu on viime aikoina saanut kärsiä suoranaisesta kritiikin vyörystä. Käyttäjiä ovat harmistuttaneet niin erilaiset uudistukset kuin ohjelmistovirheet, jotka ovat johtaneet muun muassa kahdenvälisten chat-keskustelujen paljastumiseen muille käyttäjille.
WSJ:n mukaan palvelut ovat saattaneet rikkoa omia yksityisyyskäytäntöjään sekä toimialan yleisiä sääntöjä, joihin lukeutuu muun muassa se, ettei käyttäjän henkilöiviä tietoja saa lähettää eteenpäin ilman tämän suostumusta.
Asia tuli ensimmäisen kerran ilmi viime elokuussa AT&T:n ja Worcester Polytechnic –yliopiston tutkimuksessa, mutta keräsi tuolloin vain vähän huomiota.



Kannattaa myös muistaa että kahden keskeiset CHAT keskustelut ovat Facebookin omaisuutta. Eli Facebook tallettaa ne ja luovuttaa halutessaan niiden sisällön edelleen
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.