Tietoturvayhtiö Symantecin kesäkuun roskaposti- ja tietojenkalasteluraportti viittaa siihen, että roskapostittajilta ovat kesän kynnyksellä ideat vähissä.
Yleensä roskapostien otsikoista pyritään laatimaan osuvia ja houkuttelevia. Toukokuussa suurin osa roskapostiviesteistä lähti kuitenkin kokonaan ilman otsikkoa. Käytetyimpien otsikoiden listan kärjestä löytyy mielikuvitukseton "Please read".
Toisaalta roskapostittajat eivät yleensä käytä mitään keinoa pitkään, mikäli se ei tehoa. Saattaa siis olla, että mielikuvitusta puuttuukin viestien vastaanottajilta, sillä ilmeisesti myös otsikottomat tai yksinkertaisella otsikolla varustetut roskaviestit toimivat.
Raportista käy ilmi, että yhä suurempi osa roskaposteista tulee Euroopan, Lähi-idän ja Aasian eli emea-alueen valtioista. Jo lähes puolet (48 prosenttia) toukokuun roskaposteista oli peräisin emea-maista. Kasvussa on myös ru-päätteisten sähköpostien määrä, joiden osuus toukokuussa oli 34,1 prosenttia kaikista roskaposteista. Vielä huhtikuussa osuus oli vain 22,1 prosenttia.
”Raportti on hyvä muistutus siitä, kuinka globaali roskapostiongelma on. Roskapostin avulla tehdään edelleen rahaa. Vaikka viestejä Suomessa kukaan ei avaisikaan, muualta löytyy edelleen sinisilmäisiä ostajaehdokkaita. Ongelma poistuu vasta kun rahantekomahdollisuus häviää,” kertoo Symantec Finlandin partneritoiminnan johtaja Erkko Skantz. Hän toteaa, että roskaposti tulee olemaan riesana vielä pitkään.
Symantecin toukokuun roskaposti- ja tietojenkalasteluraportit voit ladata tästä .



Netistä ulkomailta ostaessa aivan ensimmäiseksi kannattaa tarkistaa hakukoneilta liittyykö firmaan sanoja scam, fraud, suspected...
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.