Karttapalvelu Google Earthista löytyy toinen toistaan kummallisempia ja uskomattomampia näkyjä. PCWorld kokosi jo toista kertaa maapallon oudoimmat näkymät, joista tässä muutamia.

Taitelija Ando on jättänyt vähän suuremman kädenjälkensä taidemaailmaan. Australian aavikolta löytyy tämä neliömailin kokoinen, Mundi Maniksi tai Eldee Maniksi ristitty cowboy. Kuvan värejä on säädetty, jotta kuvio näkyisi paremmin.

Kuivalle maalle, kahden pilvenpiirtäjän väliin parkkeerattua laivaa ei näekään ihan joka päivä. Paikalliset kutsuvat laivaa nimellä Whomboa Boat. Hong Kongista löytyvä alus toimii ostoskeskuksena.

Google Earthista etsitään paljon lentokoneita – lentäviä, pudonneita tai parkkeerattuja. Tässä on valtava lentokoneiden hautausmaa Davis-Monthanin ilmavoimien tukikohdassa Arizonassa. Mutta miksi hyvien lentokoneiden annetaan mennä hukkaan? Niistähän voisi tehdä asuntoja, kuten eräs Washingtonin osavaltiossa asuva perhe on näppärästi tehnyt.

Lehmien kaatamista harrastetaan maailman monessa kolkassa. Alankomaissa joku on ammun sijaan kuitenkin yltynyt kippaamaan auton kyljelleen.

Sivellinten ja maalien sijaan jotkut taitelijat käyttävät puskutraktoreita ja kaivureita taiteen tekemiseen. Egyptin aavikolta löytyi tämä valtava spiraaliteos, jossa osa kuviosta on tehty hiekkakeoilla ja osa kuopilla. Sittemmin tuuli on tuhonnut taideteoksen.

Äiti Maa näyttää rakkauttaan meille sydämenmuotoisilla saarilla, lammilla ja kasviarvoituksilla. Lisäksi ihmiset osoittavat rakkauttaan Google Earthille omilla sydänteoksillaan.
PCWorldin toimittaja on myös selvästi mieltynyt "joonisiin" näkymiin, sillä niitä kollaasiin on päätynyt useampikin.
Katso myös oudoimmat näkymät -kokoelman ensimmäinen osa vuodelta 2007.
http://yle.fi/alueet/lappi/2010/02/suomijarvi_on_sailyttanyt_muotonsa_1430128.html



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.