MUSIIKKIPALVELU
Emma Kauppi, Tietoviikko, 12.7.2010, 16:16Hyviä uutisia pingviinikansalle: Spotify tuli linuxiin
Musiikkipalvelu Spotifysta on julkistettu esikatseluversio linux-koneille.
Yhtiön blogin mukaan pingviiniystävällisessä on suurin osa Windows- ja Mac-versioiden ominaisuuksista. Tuki paikallisille musiikkitiedostoille esimerkiksi puuttuu, joten omalla koneella olevia kappaleita ei palveluun pysty tuomaan.
Linux-Spotify on kuitenkin tarjolla vain maksaville Premium-asiakkaille.
Vaikka musiikkipalvelun saapuminen linux-koneille on hieno juttu, monien mielestä Spotifyn olisi kannattanut ensin keskittyä Yhdysvaltoihin laajentamiseen.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.