TAISTELUVARUSTEET
Markku Pervilä, Tietoviikko, 22.7.2010, 11:48Sotilaat käyttävät kohta Android-puhelimia
Puolustusvälineiden tuottajat kehittelevät täyttä häkää mobiileja sovelluksia, jotka voivat tuoda älypuhelimet osaksi Yhdysvaltain sotilaiden taisteluvarustusta.
Muun muassa Patriot-ohjusjärjestelmiä valmistava Raytheon kehittää älypuhelimille ohjelmistoja, jotka helpottavat sotilaita löytämään vihollisen lähiympäristöstään. Raytheonin sotilaskännykän pohjana on Googlen Android -käyttöjärjestelmä.
Raytheonin ajatuksena on rakentaa niin vahva ohjelmisto, että se kykenee välittämään miehittämättömän lentokoneen tai satelliitin ottamia kuvia taistelijan kännykkään. Kuvissa yhtiö pyrkii rekisterikilven tai kasvonpiirteiden tunnistamisessa vaadittavaan tarkkuuteen.
”Hyödynnämme älypuhelinten teknologiaa, kun räätälöimme sotilaille heidän taistelukentällä tarvitsemaansa tarkuutta”, Raytheonin varatoimitusjohtaja Mark Bigham kertoo Reutersille Farnboroughin ilmailunäyttelyssä
Tähän saakka Raytheon on kokeillut sotilaskäyttöön suunniteltuja matkapuhelimia Motorolan ja taiwanilaisen HTC:n älyluureissa. Googlen on avustanut Raytheonin insinöörejä ymmärtämään paremmin kaikki Android -käyttöjärjestelmän mahdollisuudet.
"Googlen avulla olemme kyenneet venyttämään kännyköiden toiminnot niiden äärirajoille, Bigham keheuu.
Hän lisää, että hakujätti Googlelle on luvassa paljon taloudellista hyvää, kun Raytheon Android Tactical System (RATS) tulee kasvaville puolustusvälinemarkkinoille.
USA:n lisäksi Intian armeija kiinnostaa
Luonnollisesti Yhdysvaltain armeija on Raytheonin älypuhelinsoftan suurin ja toivotuin asiakas. Tähän menessä eräät amerikkalaiset erikoisyksiköt ovat kokeilleet älypuhelimia.
Bighamin mielestä myös Intian armeija saattaa tarjota valtavat markkinat RATS -järjestelmälle.
Värillisillä kosketusnäytöillä varustetut taistelukännykät maksavat noin 500 dollaria kappale, joten armeijan matkapuhelinten hinnat ovat hyvin linjassa kalleimpien siviilimallien kanssa.
Raytheonin vastuulle jää ratkaista älypuhelinten viestintäongelmat asumattomilla seuduilla, joille verkkoja ja tukiasemia ei ole rakennettu.
- Verkko-ongelmat pitää ratkaista niin, että pystytämme tällaisille alueille yksikertaisesti oman verkon. Onneksi tarjolla on edullisiakin vaihtoehtoja. Sitä paitsi verkkopalvelut takaavat asejärjestelmän toimittajalle entistä tärkeämmän kumppanuuden tilaajan eli armeijan kanssa, Bigham aprikoi.
Älypuhelimet lisäävät myös sotilaiden turvallisuutta taistelussa, koska kännyköiden avulla he voivat seurata paitsi vihollisen myös oman puolen taistelijoiden edesottamuksia ja sijaintia. Reutersin mukaan laitteista voi kehittyä vaikkapa Facebookin kaltainen taistelijoiden sosiaalisaitti.
Raytheonia ei askarruta edes älypuhelinten joutuminen taistelun aikana vääriin käsiin. Bighamin mukaan puhelimet varustetaan koodeilla, jotka varmistavat käyttäjän henkilöllisyyden. Gps-järjestelmän kautta puhelin voidaan myös aina paikantaa.
Yhteysongelmat vähenevät, jos puhelimiin integroidaan TETRA. Tosin megapikselien kulku saattaa olla vähän hitaampaa, mutta toisaalta onko esim. Afganistanissa kovin kattava 3G/CDMA-verkko?
Ja jos panokset loppuvat, voi tukevalla sotilaskännykän heittää vihollista. Tai lähettää avunpyynnön Facebookin kautta: "Martti sovelluksesta aSota: Martti käy sotaa, mutta panokset ovat loppu. Voitko lähettää lisää? [lahetä] [ohita] [kommentoi] [tykkää]"
Tuotekehityskustannukset katetaan sillä että sovellus pannaan Android-kauppaan myyntiin ;)



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.