MOBIILIALUSTAT
Niclas Storås, Tietoviikko, 27.7.2010, 13:21Android-puhelimien myynti lisääntyi räjähdysmäisesti
Googlen kehittämää Android-mobiilialustaa käyttävien laitteiden suosio on kovassa kasvussa.
Britanniassa Android-laitteiden, kuten HTC Desire ja Samsung Galaxy S -älypuhelimien hyvä menekki on vauhdittanut alustan suosiota.
Tutkimusyhtiö GFK Retail and Technologyn julkaisemien tilastojen mukaan Android-laitteiden osuus Britanniassa myydyistä kytkypuhelimista oli 13,2 prosenttia kuluvan vuoden huhti-heinäkuussa.
Android-kännyköiden menekki on kasvanut jopa 350 prosenttia alkuvuodesta toiseen vuosineljännekseen. Kytkypuhelimia myytiin toisella vuosineljänneksellä prosentin verran enemmän kuin ensimmäisellä.
Useat valmistajat ovatkin tuoneet markkinoille omia Android-älypuhelimiaan. Yksi syy Androidin suosion kasvuun on saattanut olla Applen iPhone 4:n vuotaminen julkisuuteen ennen lanseerausta ja myös laitteen julkistaminen. Koska iPhone 4 ei ollut luvassa heti julkaisun yhteydessä myyntiin, moni sitä havitellut hankki Android-laitteen odottelun sijasta, kirjoittaa the Inquirer-verkkosivu.
Androidin menestyksestä kertoo osaltaan myös se, että alustan sovelluskauppa on paisunut kiihtyvällä tahdilla. Arvion mukaan Android Marketista on ladattu jo yli 1,1 miljardia sovellusta.
käyttäjästä kenelle tahansa. Eihän käyttäjää suojele edes lait kun ollaan internetissä...
Meinaat, että Lex-Nokia pitää huolen ihmisten tiedoista! Tätä maailmaa kuule pyörittää suuret korporaatiot :D



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.
Tähän kommenttiin 1 vastausta
Ja mikä syy se olisi vaihtaa? Laumaan kuulmisen tarve vai?