Heinäkuun lopussa Microsoft avasi Office 2011 -toimisto-ohjelmistopakettinsa beetatestattavaksi. Pian sen jälkeen ilmestyi video, jossa esitellään sovellusten uusia ominaisuuksia. Nyt yhtiö kertoo, että uusi Office Mac-tietokoneille julkaistaan lokakuussa.
Lisäksi Microsoft julkisti pakettien hinnat. Office 2011 tulee halvemmaksi kuin Office 2008 – ainakin Yhdysvalloissa. Muiden maiden hintojen pitäisi Microsoftin mukaan tulla tietoon keskiviikkona.
Office 2011:stä julkistetaan kaksi versiota. Office for Mac Home & Student Edition sisältää Wordin, Powerpointin, Excelin, sekä Messengerin. Sen hinnaksi tulee 119 dollaria yhdelle lisenssille tai 149 dollaria kolmelle lisenssille. Hinnat vastaavat noin 90 ja 110 euroa.
Kalliimpi versio on Office for Mac Home & Business Edition. Se sisältää halvemman version ohjelmistojen lisäksi Microsoft Outlook -sähköpostiohjelman. Hinta on 199 dollaria yhdestä lisenssistä ja 279 taalaa kahdesta. Euroissa summat ovat noin 150 ja 210.
Yksinkertaisempi versio Office 2008:sta maksaa Yhdysvalloissa tällä hetkellä 149 dollaria ja yritysversio 399 dollaria.
Tästä päivästä eteenpäin Office 2008:n ostavat saavat päivittää 2011-versioon maksutta.
Kannattaisin lämpimästi kommentoinnin mahdollistamista vain rekisteröityneille ja varmistetun sähköpostiosoitteen antaneille.
Onko Office 2011 tulossa myöskin Wintoosalle? Jutussa ei tästä sanota sanaakaan mutta näin käsittäisin.
2010 Officen ajattelin ostaa, nyt meneekin ostomietteet jäähylle JOS 2011 on tulossa myös Windowsille!
Jos joku mua viisaampi viitsisi vastata ASIALLISESTI.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.