TIETOTURVAPÄIVITYKSET
Emma Kauppi, Tietoviikko, 6.8.2010, 10:04Microsoft julkaisee suurimman tietoturvapäivityksensä
Microsoft kertoi tänään julkistavansa ensi tiistaina ennätysmäiset 14 tietoturvapäivitystä, jotka korjaavat jopa 34 haavoittuvuutta Windowsissa, Internet Explorerissa, Officessa sekä Silverlightissa. Asiasta kertoo PCWorld.
Kuukausittaisen päivityspaketin yhteydessä ne, joilla on vielä Windows XP Service Pack 2, saavat vain muutaman paikkauksen.
Päivityksistä kahdeksan on saanut Microsoftin oman kriittinen-merkinnän. Kriittiset haavat ovat yhtiön asteikolla suurimpia uhkia. Loput kuusi paikkaa saivat leiman ”tärkeä”, joka on asteikolla toisiksi ylimpänä.
Aikaisempi päivitysennätys on 13 paikkaa. Tällainen päivitysvyöry nähtiin viime helmikuussa sekä vuoden 2009 lokakuussa. 34 yksittäistä haavaa paikattiin myös lokakuisen päivityksen yhteydessä.
Yhtiöllä on kuitenkin tapana julkistaa vuorokuukausin iso ja pieni päivityspaketti, joten elokuun jättirysäys ei tullut aivan puun takaa.
Microsoftin mukaan kymmenen päivitystä koskee Windowsia. Laastareista viisi on kriittisiä. Kaksi kriittistä paikkaa korjaa IE:tä ja Silverlightia, kun viimeinen pari on kohdistettu Office-bugeille. Ainakin kymmenen 14 päivityksestä koskee myös Windows 7 -käyttöjärjestelmää.
Vaikka Microsoft onkin lakkauttanut tuen Windows XP SP2 -käyttäjiltä, tietoturvayhtiö Qualysin teknologiajohtaja Wolfgang Kandek uskoo osan SP3-päivityksistä sopivan myös vanhempaan versioon. Silti hän on huolissaan käyttäjistä, jotka eivät ole päivittäneet Windowsiaan.



Ubuntun asennuskin oli yhtä tuskaa kun ei maailman 5. eniten myytyyn netbookiin asennus osannut edes hiiriohjauslevyä asentaa Ubuntussa toimimaan, vaan piti tuntikausia netistä etstiä siihen korjausohjeita, eikä sittenkään hyvin toimivaan kuntoon tullut. Ubuntun ohjelmissa on muuten tyhmästi tilaa tuhlaavia ikkunoita, eivätkä useat Ubuntun ohjelmien ikkunat mahdu miniläppärin näytölle - kenttiä ja toimintopainikkeita jää piiloon.
Mutta onkos Windowsissakin jo nykyään liki yhtä paljon krojattavaa kuin tuossa linukassa - no tuskinpa sentään, tekeväthän sitä ammattilaiset, eivätkä iltapuhdeharrastajat.
Applen käyttiksetkinhän ovat reikiä täynnä.
Minkäs tässä nyt enää voi ottaa... muun kuin tuon suosikki-Windowsin.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.