MUSIIKKIPALVELU
Emma Kauppi, Tietoviikko, 11.8.2010, 10:39Nyt Spotify-kappaleita voi jakaa iPhonessa tekstiviesteillä
Musiikkipalvelu Spotify on päivittänyt iPhone-asiakasohjelmistoaan.
Yhtiö kertoo blogissaan, että tärkeimmän uudistuksen myötä käyttäjät voivat jakaa kappaleita ja soittolistoja tekstiviesteillä. Ominaisuus toimii kuitenkin vain iOS 4:ssä.
Lisäksi yhtiön kuvakkeen resoluutiota kparannettiin ja sovelluksesta korjattiin vika, jonka takia uutuuksia esittelevä välilehti saattoi kaatua. Yhtiö korjasi myös tiedostojen jakoon tarkoitetusta postilaatikosta ongelman, jonka takia uudet kappaleet eivät aina päivittyneet sinne.
Spotifyn mobiiliversio on tarjolla myös Android- ja Symbian-puhelimille.
IDG


