Googlen, Intelin, Logitechin ja Sonyn yhdessä kehittämä Android-televisioprojekti tuo internetin entistä vahvemmin televisioon. Ensimmäisten Google TV -laitteiden on määrä tulla markkinoille syksyn aikana.
StuffWeLike-sivusto nappasi sivuilleen videon, jossa uutuuden ominaisuudet pääsivät päivänvaloon Comic-Com -messuilla.
Aiemmissa esittelyissä on keskitytty lähinnä tuleviin uutuuslaitteisiin, kuten Logitechin Google TV -erillislaitteeseen, jota voi ohjata myös älypuhelinsovelluksen avulla.
Uudessa videossa pääosassa on kuitenkin käyttöliittymä ja se, mitä Google TV lisää hd-televisioihin. Hakuominaisuuksia esitellään vahvasti. Lisäksi videossa näkyy muun muassa, miten saumattomasti netistä tavallisen television katseluun voi siirtyä.
Videon toinen puolisko keskittyy Google Queue -palveluun, joka listaa kaikki digitaalitallennukset ja podcastit yhden valikon alle. Kuvissa vilahtelee jo aiemmin Googlen lupailemia lisäsovelluksia, kuten Netflix-elokuvavuokraamo.


