Suomalaisen Rovio Mobilen kehittämä Angry Birds -peli on levinnyt maailmanlaajuiseksi ilmiöksi. Mobiilipeli on ollut suosituin maksullinen iPhone-sovellus kymmenissä maissa. Yli 6,5 miljoonaa iPhonen tai iPadin omistajaa on ostanut pelin ja 11 miljoonaa on ladannut ilmaisen kokeiluversion.
Nokian Ovi Storesta ja Applen App Storesta löytyvä peli julkaistaan syksyn aikana myös Sonyn PlayStation Portablelle.
Peli tulee PSP:n nettikauppaan kevyenä, alemman hintaluokan sovelluksena, kertoo PCWorld. PSP-versio on kuitenkin kaikkein laajin versio Angry Birds -pelistä.
Pelin julkaisija Chillingon julkaisupäällikkö Johnny Coghlan kertoo lehdistötiedotteessa, että uskoo pelin sopivan PSP:lle erittäin hyvin ja olevan iso hitti.
Pelin esittelyvideosta selviää sen idea nopeasti. Tavoitteena pelillä on yksinkertaisesti ampua lintuja ritsalla ja osua niillä vihreisiin possuihin. Perusfysiikka pätee pelissä hyvin.
Rovio on myös kokeillut levittää pelinsä menestystä tekemällä lyhyitä piirrettyjä, joissa vihaisten lintujen tarinaa esitellään.
Variety-lehti kertoo pelin tekijöiden suunnitelmien ulottuvan vielä paljon käsikonsolia ja esittelyvideota pidemmälle.
Roviolaiset ovat keskustelleet useiden tuotantoyhtiöiden ja kykytoimistojen kanssa lintujen muokkaamisesta myös televisiosarjaksi, elokuvaksi, leluiksi, sarjakuviksi ja ties miksi. Saa nähdä, missä kaikkialla näitä vihaisia lintuja tulee vielä vastaan.



NM. Koukussa iPad versioon... lisää kenttiä asap pliis ;)
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.