HAKUKONEET
Kaisa Simola, Tietoviikko, 27.8.2010, 12:26Googlen tosiaikainen haku irrotettiin omalle sivulleen
Google on erottanut reaaliaikaisen hakunsa omalle sivustolleen. Lisäksi yhtiö on parannellut hakua muun muassa uusilla suodatusominaisuuksilla.
Joulukuussa esitelty reaaliaikainen haku etsii tuloksia muun muassa yhteisöpalvelujen päivityksistä. Aiemmin reaaliaikaiset hakutulokset on esitetty muiden tulosten joukossa, ja nähdäkseen pelkästään reaaliaikaisia tuloksia käyttäjän on täytynyt itse osata suodattaa muut tulokset pois.
Nyt Google Realtimeksi nimetty hakukone löytyy piakkoin omalta sivustoltaan osoitteesta http://www.google.com/realtime. Googlen mukaan sivu on tarkoitettu niiden iloksi, jotka etsivät pelkästään reaaliaikaisia tuloksia. Sivuston käyttöönotto tapahtuu vaiheittain eilisen ja tämän päivän aikana. Tällä välin hakua voi kokeilla täällä.
Analyytikko Greg Sterling Sterling Market Intelligencestä uskoo, että reaaliaikaiset tulokset kiinnostavat valtaväestön sijaan pääasiassa niitä, joilla on erityisiä tarpeita tällaiselle informaatiolle. Reaaliaikaisten tulosten erottaminen omalle sivustolleen ilahduttaa heidän lisäkseen niitä, joita esimerkiksi Twitter- ja Facebook-päivitykset hakutulosten joukossa eivät kiinnosta. Samalla Google saa siistittyä omaa hakutulossivuaan.
Mukana uusia ominaisuuksia
Google Realtime tarjoaa nyt myös erilaisia suodatusominaisuuksia. Käyttäjät voivat esimerkiksi pyytää hakutuloksia tietyiltä maantieteellisiltä alueilta. Lisäksi käyttäjät voivat yksittäisen tuloksiin ilmestyneen kirjoituksen lisäksi avata koko keskustelun, jossa kirjoitus on esiintynyt.
Google on lisännyt hakuun myös hälytysominaisuuden, jonka avulla käyttäjä saa sähköpostiinsa tiedon heti, kun hakukone löytää käyttäjän määrittelemän hakutermin kahlatessaan reaaliaikaisia lähteitään.

Suurin osa reaaliaikaisten hakukoneiden käytettävissä olevasta materiaalista on peräisin yhteisöpalveluista. Googlella on sopimus muun muassa Facebookin, MySpacen ja Twitterin kanssa. Näin ollen esimerkiksi Helsingin säätilasta tietoa etsivä henkilö näkee hakutuloksissa muun muassa tuoreen Twitter-päivityksen, jossa käyttäjä kertoo sadekuuron iskeneen Helsinkiin. Tuloksiin päätyy ainoastaan sisältöä, jonka käyttäjä itse on määritellyt julkiseksi.
Yhteisöpalvelujen lisäksi lähteisiin lukeutuu muun muassa blogeja ja uutispalveluja.
IDG


