
Googlen Gmail-sähköpostin käyttäjät saavat tästä päivästä lähtien vaiheittain käyttöönsä uuden ominaisuuden, joka pyrkii järjestämään sähköpostilaatikkoon saapuneet viestit automaattisesti tärkeysjärjestykseen.
Priority Inbox -niminen ominaisuus on vielä beetavaiheessa. Käyttäjät, jotka käyttävät Gmailia osana Google Apps -toimisto-ohjelmapakettia, saavat ominaisuuden käyttöönsä, mikäli toimialueen ylläpitäjät antavat käyttäjien kokeilla vielä virallisesti julkaisemattomia ominaisuuksia.
Googlen mukaan syy Priority Inboxin kehittämiselle oli yhtiön vakuuttuneisuus siitä, että nykyiset valtaisat sähköpostimäärät tulevat yhä kasvamaan ja kuormittamaan käyttäjiä. Sähköpostien runsas vaatii ihmisiltä jatkuvasti enemmän aikaa ja vaivaa niin työ- kuin yksityiselämässä.
Priority Inboxin käyttö on vaihtoehtoinen tapa sähköpostien hallintaan: postinsa voi edelleen järjestää myös manuaalisesti tai erilaisten suodatinten avulla. Uusi ominaisuus kuitenkin tekee järjestyksen automaattisesti, oman näkemyksensä mukaan. Priority Inboxin käyttämä algoritmi ottaa huomioon muun muassa sen, kuinka usein käyttäjä vaihtaa sähköposteja eri vastaanottajien kanssa, mitkä viestit käyttäjä lukee, sekä mihin viesteihin käyttäjä vastaa ja jättää vastaamatta. Lisäksi algoritmi huomioi käyttäjän antamat manuaaliset vihjeet siitä, millaiset viestit ovat hänen tärkeysjärjestyksessään korkealla.
Ominaisuus jakaa saapuvat sähköpostit kolmeen erilliseen laatikkoon: päällimmäinen laatikko sisältää vielä lukemattomat viestit, jotka Priority Inbox on katsonut tärkeimmiksi. Keskimmäisessä laatikossa sijaitsevat viestit, jotka käyttäjä on korostanut esimerkiksi lipulla tai tähdellä. Alimmassa laatikossa sijaitsevat kaikki loput viestit.
Google: aikaa säästyy keskimäärin 6 prosenttia
Tuotepäällikkö Matthew Glotzbach uskoo ominaisuuden helpottavan sähköpostitulvan hallintaa. ”Mikäli sinulla on viisi minuuttia kokousten välillä ja sähköpostissa 50 avaamatonta viestiä, mitkä viisi näistä valitset?”, hän kysyy. Glotzbachin mukaan Priority Inboxin on tarkoitus automatisoida ja helpottaa tätä päätöstä.
Yhtiön sisäiset testit ovat osoittaneet, että käyttäjät, jotka ottivat Priority Inboxin käyttöönsä, käyttivät sähköpostien hallintaan keskimäärin kuusi prosenttia vähemmän aikaa kuin muut. Palvelua testasivat käyttäjät, jotka normaalisti viettivät sähköpostien kimpussa noin 13 tuntia viikossa.
Gmail on jo aiemmin tarjonnut kokeiluluontoista Multiple Inboxes -ominaisuutta, jolla käyttäjä on voinut jakaa sähköpostilaatikkonsa useampaan osaan. Viestien lajittelu on kuitenkin täytynyt hoitaa käsin tai itse määriteltyjen suodattimien avulla.
IDG


