Apple järjestää tänä iltana Yhdysvalloissa mediatapahtuman, jossa yhtiön odotetaan esittelevän uusia tuotteita.
Odotuslistalla ovat uudet iPod-musiikkisoittimet ja pilvessä toimiva musiikin tai videoiden suoratoistopalvelu.
Uutta pilvipalvelua puoltaa se, että Apple omistaa Pohjois-Carolinassa sijaitsevan miljardin dollarin arvoisen palvelinkeskuksen, jonka yhtiö saisi täyteen käyttöön uuden pilvituotteen myötä. Lisäksi Apple osti viime vuonna musiikin suoratoistopalvelu Lalan, mikä vihjailee osaltaan uudesta multimediapalvelusta.
MercuryNewsin mukaan Apple aikoo julkistaa Apple TV:stä uuden version, jonka kautta voi toistaa Yhdysvalloissa toimivan Netflixin tarjoamia elokuvia ja sarjoja. Netflix on videoita suoratoistona tarjoava kuukausimaksullinen palvelu.
Lisäksi Apple TV:n huhutaan toimivan iPhonesta ja iPadista tutulla iOS-alustalla. Huhujen mukaan laite toimisi A4-suorittimella ja siihen olisi mahdollista ladata sovelluksia App Store -sovelluskaupasta, sanoo PC World.
Julkistus pelaajille
Tietoviikon saamien tietojen mukaan tapahtumaan on kutsuttu sellaisia pelialan henkilöitä, joita ei aiemmin Applen tapahtumiin ole kutsuttu. Tämä voisi tarkoittaa uuden iPod Touch -mediasoittimen tai kokonaan uuden laitteen julkistamista.
Kyseessä saattaisi siis olla jopa pelikoneen ja Apple TV:n risteytys. Asiasta ei kuitenkaan ole liikkunut juuri huhuja, mutta Apple on useasti pystynyt yllättämään pitämällä tuotteensa salassa julkistukseen saakka.
Analyytikot odottavat, että uudessa iPod Touchissa olisi kaksi kameraa, joista toisen avulla FaceTime-videopuhelut olisivat mahdollisia iPhone 4:n tapaan, kertoo Information Week.
Odotuslistalla on myös kosketusnäytöllinen pöytäkone, jolle Apple on hakenut patenttia. Uudesta pöytäkoneesta ei kuitenkaan ole sen enempää viitteitä.
Tapahtuma alkaa San Franciscossa kello kymmenen paikallista aikaa eli iltakahdeksalta Suomessa.
Myös muiden valmistajien odotetaan virittelevän multimediapalveluita. Sony aikoo julkistaa omansa tänään ja verkkokauppajätti Amazonin kerrotaan neuvottelevan videoiden suoratoistopalvelusta useiden mediayhtiöiden kanssa.



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.