Maailman suurin televisioiden valmistaja Samsung harkitsee
tv-laitteidensa virittämistä Googlen
ohjelmistoilla. Samsung haluaa peitota Sonyn
kilpailussa laitteista, jotka yhdistävät television ja tietokoneen.
Toisaalta molemmat yhtiöt luottavat Googleen netti-tv-kisassa Applea
vastaan.
Eteläkorealainen Samsung tulee todennäköisesti saavuttamaan tilikaudelle 2010 asettamansa televisioiden myynti- ja tulostavoitteet, yhtiön tv-bisneksistä vastaava johtaja Yoon Boo Keun sanoi tiistaina Soulissa.
Bloombergin mukaan Keun ei valottanut tarkempia yksityiskohtia Samsungin tavoittelemista luvuista eikä Googlen kanssa kesken olevista neuvotteluista.
Samsungin ja Sonyn johdolla tv-valmistajat hamuavat osaansa internetin kautta levitetyistä tv-ohjelmista. Myös 175 miljardin dollarin arvoisiksi ynnäillyt mainosmarkkinat vetävät laitevalmistajia puoleensa.
Android vastaan Apple TV
Televisioiden valmistajat näyttävät uskovan, että Googlen Android-käyttöjärjestelmä lyö laudalta Apple TV:n. Apple hankki kisassa sisäradan ehtimällä jo viime viikolla esitellä 99 dollaria maksavan digiboksin, jonka kautta elokuvien ja tv-ohjelmien vuokraaminen internetistä onnistuu.
Apple TV vuokraa tv-ohjelmia 99 sentin kappalehintaan ja uusia elokuvia 4,99 dollarilla yhteistyössä Netflixin online-palvelun kautta. Tämän lisäksi Steve Jobs kertoi neuvotelleensa Applelle sopimukset Walt Disneyn omistaman ABC:n ja News Corp:n Fox-kanavan kanssa viime viikolla.
Japanilainen Sony oli liikkeellä jo viime toukokuussa, jolloin se esitteli ensimmäisen Googlen kanssa kehitellyn Sony Bravia-mallin prototyypin. Sony tuonee netti-Bravian kauppoihin jouluksi, Bloomberg uumoilee.
Eräät viestintäalan asiantuntijat arvelevatkin, että viimeistään joulumarkkinat saattavat kaksi it-gorillaa Applen ja Googlen napit tanakasti vastakkain nettitelevision tiimoilta.


