ÄLYPUHELIMET
Markku Pervilä, Tietoviikko, 7.9.2010, 11:58N8 tulee, mutta onko siitä Nokian pelastajaksi?
Matkapuhelinten markkinajohtaja Nokia rynnistää odotetusti
kalliimpien älypuhelinten markkinoille markkinasiivujen ja marginaalien
puolustustaistelussa.
Samalla suomalaisyhtiö puolustaa osakkeenomistajien arvostelun kohteeksi joutuneen pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuon uraa. Nokian pitkään jatkunut pörssikurssin alamäki ja osinkojen rapautuminen ovat saaneet eräät vaatimaan Kallasvuon eroa.
Nokia esittelee markkinoille uusia, hinnakkaampia älypuhelimia ensi viikolla Lontoossa järjestettävässä tilaisuudessa, kaksi asioista perillä olevaa henkilöä kertoo Reutersille.
Yhtiö julkistaa uuden lippulaivansa, isokokoisella kosketusnäytöllä ja qwerty-näppäimistöllä varustetun E7 mallin. Lisäksi esittelyssä on uusittu N8 eli ensimmäinen uuteen Symbian 3-ohjelmistoon pohjautuva älypuhelinmalli. Näiden lisäksi Nokia tuo näytille muita älypuhelimia.
Lehti: Suomessa N8 esitellään huomenna
Huhtikuussa ensiesittelynsä saanut Nokia N8-malli tulee kauppoihin syyskuun aikana. Kauppalehden mukaan N8:n esitellään toimittajille Suomessa jo huomenna keskiviikkona. Älypuhelin on varustettu 12 megapikselin kameralla, mutta sen prosessori on Samsungin huippumalli Galaxya ja Applen uusinta iPhonea hitaampi.
Analyytikoiden mukaan Nokialla on Lontoossa edessä näytön paikka.
"N8:n markkinoille vyörymisen ja muiden uutuuksien myötä Nokia toivoo muuraavansa peruskivet yhtiön toipumiselle kalliiden älypuhelinten kilpailussa. Nokia on panostanut niin paljon uuden Symbianin varaan, ettei sillä ole varaa epäonnistua", CCS Insightin tutkimusjohtaja Ben Wood sanoo Reutersille.
Heikkona pidetyn käyttöliittymän vuoksi Nokian Symbian ei ole onnistunut innostamaan kovin suurta sovelluskehittäjien joukkoa, mitä pidetään yhtenä kalliiden älypuhelinten markkinointikeinona.
Katseet Kallasvuossa ja Symbian 3:ssa
Vaikka Nokia hallitsee Symbianin avulla 40 prosentin osuutta älypuhelinten markkinoista, on yhtiö jatkuvasti menettänyt asemia kaikkein kalleimpien älyluurien segmenteissä. Applen ja RIM:n kaltaiset kilpailijat ovat tunkeneet Nokian ohi tuomalla markkinoille yhä uudenaikaisempia tuotteita.
Älyluurien yläluokka on Nokialle ja kaikille muillekin tärkeä siksi, että niissä voittomarginaalit ovat kaikkein lihavammat. Heikko esitys kalliissa älypuhelimissa on pudottanut Nokian osakkeen kurssin melkein kolmannekseen vuoden 2007 kesästä, jolloin Apple toi iPhonen markkinoille.
Viime vuonna Apple teki kännykkämarkkinoiden suurimmat voitot, vaikka amerikkalaisyhtiö myi vain yhden iPhonen jokaista 13:a Nokian myymää kännykkää kohti, Reuters huomauttaa.
Olli-Pekka Kallasvuolla, jonka eroa on uumoiltu jo jonkin aikaa, on siis edessään näytön paikka Nokian 14. syyskuuta Lontoossa pitämässä esittelytilaisuudessa. Markkinoiden katseet kohdistuvat myös Symbian 3:een, jonka viat Kallasvuo on luvannut korjata.
N8 kannattaa ostaa vaikkei tarvitsisikaan, sanoo jo sananlaskukin...!



Mutta sen käyttöjärjestelmä on näitä huomattavasti kevyempi... Joka tapauksessa tullee silti olemaan floppi.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.