Microsoft lopetti Windows XP:n myynnin yli kaksi vuotta sitten.
Ohjelmistojätti antoi tietokonevalmistajille luvan kuitenkin esiasentaa käyttöjärjestelmän tehtaalla niin sanottuihin ultrahalpoihin kannettaviin. Käytännössä tällä tarkoitetaan miniläppäreitä. Mahdollisuus XP:n esiasentamiseen loppuu tämän vuoden lokakuun 22. päivä, kun Windows 7 on ollut saatavilla vuoden verran.
Laitevalmistaja Dell ilmoitti eilen yhtiön blogissa lopettavansa Windows XP:llä varustettujen tietokoneiden myynnin jo tämän kuun aikana. Yhtiö aikoo silti jatkaa XP:n ajuritukea vuoden 2012 loppuun asti.
XP omin käsin koneelle
Vaikka Microsoft vaatii vanhemman käyttöjärjestelmän koneiden myynnin lopettamista, valmistajat ovat suostuneet antamaan Windows 7 Professional -asiakkaille oikeuden ”päivittää” käyttöjärjestelmänsä itse takaisin XP:ksi.
Toisin sanoen esimerkiksi yritykset voivat ostaa Windows 7 -koneita ja asentaa niihin itse vanhemman käyttöjärjestelmän. Tietokonevalmistajat eivät pysty kuitenkaan enää tätä tekemään.
Microsoft hyväksyy myös poikkeustapauksia. Yhtiö on antanut luvan myydä XP-koneita esimerkiksi suurasiakkaille, jotka tilaavat laitteet valmiiksi asennetuilla ohjelmilla ja asetuksilla.
Lähes vuosikymmenen vanhaa käyttöjärjestelmää on yritetty korvata sekä Windows Vista- että Windows 7 -käyttöjärjestelmillä. Windows XP on silti yhä eniten käytetty Microsoftin käyttöjärjestelmä, joka pyörii noin kolmessa neljäsosasta yritysten tietokoneista.


