MikroPC
Facebook hyödynsi käyttäjiään mainonnassa - valituksista 10 miljoonan sakot yhtiölle
Facebook joutui taas yksityisyyttä koskevan oikeusjutun kohteeksi, kun se otti käyttöönsä ”sponsoroidut tarinat” yhteisöpalvelussaan. Yhtiö joutuu maksamaan nyt 10 miljoonaa dollaria sopiakseen asian, kirjoittaa uutissivusto Reuters.
”Sponsoroidut tarinat” ovat mainoksia, jotka sisältävät Facebook-käyttäjän kaverin nimen, profiilikuvan ja tekstin, joka kertoo, että kyseinen kaveri ”tykkää” mainostettavasta tuotteesta, palvelusta tai henkilöstä. Nämä ”tarinat” ilmestyvät käyttäjien uutissyötteessä sekä mobiilisovelluksissa päivityksinä. Vaikka jutuissa onkin ”sponsoroitu”-merkintä, ei niitä erota silti selvästi perinteisiksi mainoksiksi.
Juuri tämän takia viisi Facebookin jäsentä haastoi yhteisöpalvelun oikeuteen sponsoroitujen juttujen käytöstä. Henkilöt sanoivat, että tämä käytäntö rikkoo Yhdysvaltain Kalifornian lakia.
Oikeusjuttu sovittiin jo itse asiassa viime kuussa, mutta julkistettiin virallisesti vasta nyt. Oikeusjutun mukaan asiasta pystyttiin ilmoittamaan vasta nyt, koska Facebook olisi voinut joutua maksamaan miljardeja, jos oikeusjutun aihe olisi vuotanut julkisuuteen aikaisemmin.
Korvaukset menevät hyväntekeväisyyteen
Yhdysvaltalainen käräjätuomari totesi uutispalvelu Reutersin mukaan Facebookin sponsoroitujen juttujen aiheuttavan käyttäjille ”taloudellisia vahinkoja”, koska ne käyttävät ystävien nimiä, yhdennäköisyyksiä ja kuvia. Tuomari päätti, että Facebookin 10 miljoonan korvaukset pitää laittaa hyväntekeväisyyteen.
Yhteisöpalvelun mukaan ”sponsoroidut tarinat” ovat jopa kolme kertaa arvokkaampia mainoksia kuin tavalliset Facebook-mainokset.
Facebook ei ole suostunut kommentoimaan oikeusjuttua.