Google tuo oman digitaalisen panoksensa viikonloppuna alkaneeseen muslimien paastokauteen eli ramadaniin.
Verkkoyhtiö näyttää koko kuukauden ajan YouTube-kanavalla islamilaisia rukouksia suoraan Mekasta, Google kertoo virallisessa blogissaan. Yhtiö tarjosi vastaavaa ensimmäisen kerran viime vuonna.
Niille, jotka haluavat kokoontua perheen kanssa katsomaan erityisiä ramadaniin liittyvä tv-ohjelmia, Google on luonut YouTube Ramadan -kanavan. Monet ohjelmista lähetetään televisiossa päällekkäisiin aikoihin, joten kanava tarjoaa katsottavaksi yli 50 ohjelmaa samana päivänä, kun ne näkyvät tv:ssä.
Ramadaniin liittyy myös ruoka: päivän paastoamisen jälkeen perheet kokoontuvat auringonlaskun jälkeen syömään. Google järjestää Google+-yhteisöpalvelussaan 30 virtuaalista illanviettoa, yhden jokaisena päivänä. Hangout-videokeskusteluissa muun muassa kuuluisat keittiömestarit jakavat suosikkireseptejään ja näyttelijät puhuvat ramadanin ajan suosikkitelevisio-ohjelmistaan.
Lähde: Markkinointi&Mainonta



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.