Google alkaa ottaa hakutuloksissaan huomioon raportit tekijänoikeusrikkomuksista. Sivustot, joiden rekisteri on puhdas, nousevat hakutuloksissa jatkossa korkeammalle kuin piraattisivustot.
Muutoksen tarkoitus on palkita laillista sisältöä tarjoavia sivustoja, kuten Hulun kaltaisia tv-ohjelmapalveluita ja Spotifyn musiikkikirjastoa.
Yhtiö kertoi tulevasta muutoksesta perjantaina blogissaan.
Google pohjaa päätöksensä raportteihin tekijänoikeusrikkomuksista, joista suurin osa tulee sille oikeudenhaltijoiden ilmoitusten kautta.
Hakukone käyttää sijoitusten jakamisessa yli 200 erilaista ”signaalia”. Yhtiön mukaan se lisäsi uuden ominaisuuden algoritmiinsa johtuen huimasti lisääntyneistä poistoilmoituksista: niitä tulee nykyään päivässä yhtä paljon kuin vuonna 2009 yhteensä.
Google kertoo käsittelevänsä noin 4,3 miljoonaa ilmoitettua verkko-osoitetta kuukaudessa.
IDG News Service - Tietoviikko



Varmaan tulevaisuudessa samalla tavalla sensuroidaan vallitsevien poliittisten ja uskjonnollisten aatteiden vastaisia sivustoja ja tuotekritiikkiä sopivaa korvausta vastaan...
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.