PAIKANNUSTEKNIIKKA
Niclas Storås, MikroPC, 2.7.2012, 13:31Gps-paikannus kalpenee uuden haastajansa rinnalla
Britannialainen turvallisuusalan yritys BAE Systems kehittää gps-satelliittipaikannukselle kilpailijaa, uutispalvelu PC World kertoo.
Uuden tekniikan on tarkoitus paikantaa sijainti muutaman metrin tarkkuudella olemassa olevien signaalien avulla. Tällaisia signaaleja lähettävät muun muassa wlan-, matkapuhelin-, televisio ja radioverkot.
Satelliitteihin perustuvan paikannuksen heikkous on se, että esimerkiksi sotatilanteessa satelliitteja voidaan häiritä.
BAE Systemsin kehittämä navsop-paikannus (Known as Navigation via Signals of Opportunity) oppii myös tunnistamaan luotettavia signaaleja. Lisäksi navsop toimii talojen sisällä ja kellareissa toisin kuin satelliittipaikannus. Myös paikannuksen vakoilun luvataan olevan vaikeaa.
Brittiyhtiön mukaan uutta tekniikkaa voidaan hyödyntää niin siviili- kuin armeijakäytössä.
Nykyisin myös gps-paikannuksen apuna voidaan käyttää matkapuhelinverkkoja.
Uutista korjattu klo 14:48.
Ei luulisi vakoilun tuottavan ongelmia muutenkaan kun kaikilla on huippu modernit, varta vasten vakoiluun ja urkkimiseen kehitetyt matkapuhelimet joista saadaan tarkat koordinaatit ja joita voidaan tarvittaessa kuunnella ja käyttää etä mikrofonina.
Luotto/pankkikortit, matkakortit, maanteiden ja julkisten alueiden kamerat automaattisine rekisteri + kasvojentunnistamisohjelmineen tekee kenestä vain helppoa saaalista vääriin käsiin joutuessaan.
Kaiken kukkuraksi ihmiset hölöttää ja juoruaa ihan innoissaan toistensa kuulumiset kaiken maailman feissareissaan.. Siinä jos jossain tietoa vaihtuu ristiin rastiin eikä taatusti kukaan jää tältä omatoimiselta järjestelmältä piiloon.
Eli voiko "vaklaaminen" enää helpompaa olla? Eri asia sitten ketä tämmösten tavispulleroiden asiat kiinnostaa? toisaalta ei semmosta pulleroa josta ei edes joskus, tietyssä tilanteessa jotakin hyödyllistäkin irtoaisi.
Täytyy vain jäädä odottelemaan milloin säädetään laki jolla velvoitetaan kaikkia verkottumaan feissareihin ja kantamaan matkapuhelinta koko ajan mukanaan.
Aikamoista Orwell menoa ja ihmiset ovat täyttä häkää mukana kaikessa tässä. Innokkaimmat maksavat huikeita summia että saavat hankittua kaikkein uusinta vakoilutekniikkaa.
No hohho! Kesätoimittajat taas vauhdissa! GPS-satelliitteja on 24 kappaletta ja ne ovat 20 200 km korkeudessa, joten aika vaikea niitä on "pudottaa", etenkään kun mitään virallisia aseita niiden "pudottamiseen" ei tiettävästi ole, eikä ainakaan banaanivaltiolla.
Aika paljon helpompaa taitaa olla ilmaisku voimaloihin, joilloin WLAN- ja matkapuhelinverkot katoavat, jolooin tämä "mullistava" paikannusjärjestelmä on alhaalla (kesätoimittajalle tiedoksi: kyllä, ne tarvitsevat sähköä toimiakseen).
Vähän tarkkuutta uutisointiin, kiitos!
korkeudessa, joten aika vaikea niitä on "pudottaa", etenkään kun mitään virallisia aseita niiden
"pudottamiseen" ei tiettävästi ole, eikä ainakaan banaanivaltiolla.
Annat Rädyn Sepolle 100 000€ niin se heittää ne keihäällä alas !



Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.