
Kaikki julkisuus on hyvää julkisuutta, eikö?
The Wall Street Journal kirjoittaa blogissaan, että Nokian Lumia 920 -puhelimen kuvasotku saattaa kääntyä Nokialle lopulta voitoksi.
Kuvista kehkeytynyt kohu saattaa nimittäin vaikuttaa niin, että yhtiö saa paljon enemmän huomiota kuin mitä se olisi muuten saanut.
WSJ siteeraa viehättävästi Oscar Wildeä, jonka mukaan "pahempaa kuin se, että puhutaan, on vain se, että ei puhuta".
Lehti huomauttaa, että Nokian video polkupyörällä ajavasta mallista on kerännyt jo 1,4 miljoonaa katsomista YouTubessa, mikä saattaa olla enemmän kuin mitä se olisi muuten saanut.
Eikä vahinkoa liene siitäkään, että The Verge -verkkopalvelun ensitesteissä Lumia 920:n kamera näyttää pesevän aika komeasti Applen ja Samsungin lippulaivamallien kameran.
Nokia tuskin tietoisesti päätti herättää tällaista kohua videollaan, mutta kunhan savu laskeutuu, lopputulos saattaa olla melko hyvä. Olettaen tietysti, että Nokia saa kuvanvakausominaisuuden valmiiksi puhelimiin siihen mennessä, kun puhelimet tulevat kauppoihin.



Kameraa ei saatu läheskään valmiiksi syyskuun lehdistötilaisuuteen mutta onhan tässä vielä vuotta jäljellä ja aika valmiita nuo Lumiat näyttivät muuten olevan.
Ilmoituksesi käsitellään seuraavan työpäivän kuluessa.